Digitoday

Valikko

"@%¤!/&!": Applen Siri on huonoin autoavustaja

Applen digitaalinen, puheohjattu avustaja Siri kirvoittaa kirosanoja autossa ja häiritsee siksi ajamista. Myös muut autojen puheohjatut viihde- ja apujärjestelmät katsottiin ajamista haittaaviksi kahdessa tuoreessa tutkimuksessa.

– Vaikka yhteisömediaa tukevat järjestelemät, tekstiviesti- ja puhelusovellukset on asennettu kiinteästi autoon, niiden käyttö ei ole turvallista. Päätehtävä on auton ajaminen ja kaikki sitä häiritsevät toimet vievät huomion pois ajamisesta, sanoo Utahin yliopiston professori David Strayer Consumer Affairsin artikkelissa.

Yhdessä tutkimuksessa tutkittiin puhelun soittamista äänikomennolla ja sen vaikutusta ajamiseen. Siinä Chevroletin MyLink häiritsi eniten. Mercedeksen COMMAND, Fordin MyFord Touch ja Chryslerin UConnect olivat parempia, mutta ne kaikki veivät enemmän huomiota ajamisesta kuin puhelun soittaminen matkapuhelimella.

Toyotan Entune sai parhaan arvosanan. Tutkijoiden mukaan sen käyttäminen vei huomiota saman verran kuin äänikirjan kuunteleminen. Hyundain Blue Link oli lähes yhtä hyvä ja vei sekin vähemmän huomiota kuin matkustajan kanssa jutteleminen.

Toisessa AAA Foundation for Traffic Safety -säätiön tilaamassa tutkimuksessa selvitettiin, kuinka kuljettajat käyttivät iPhonen Siri-avustajaa. Tulosten mukaan Sirin käyttäminen häiritsi enemmän kuin minkään muun puheohjatun tekniikan käyttö. Ei auttanut, vaikka Siri oli asennettu niin, ettei sen käyttämiseen tarvittu käsiä tai silmiä.

Ongelma on siinä, etteivät musiikki- ja navigaatiosovellukset aina ymmärrä ohjeita, ja kuljettaja kimpaantuu kiroilemaan niille.

Strayer, joka osallistui molempiin tutkimuksiin, ei usko autovalmistajien luopuvan puheohjatuista sovelluksista autoissaan. Hänen mukaansa näistä digitaalisista avustajista on tehtävä mahdollisimman turvallisia.

Asiasta uutisoi myös muun muassa Los Angeles Times.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    3. 3

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    6. 6

      MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: ministerin mukaan urheilijan kohtelusta valitus

    7. 7

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    10. 10

      Talvilomamatkailu ennen ja nyt – yksi kohde on pitänyt pintansa jo yli 30 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    3. 3

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    6. Näytä lisää