Digitoday

Valikko

Vihdoinkin: Google toi uutuutensa Suomeenkin

Googlen Android Wear -kellot tulivat myyntiin suomalaisillekin.

Androidsuomi.fi-sivuston mukaan Google on viimein lisännyt Suomenkin Android Wear -kellojen myyntimaihin. Kelloja sopii siis odottaa pian eri jälleenmyyjille ja myös Google Play -kauppaan. Hakusana "android wear" tuottaa Google Playssa kolme tulosta laitteista. Kaksi niistä koskee G Watchia ja yksi Samsungin Gear Live -kelloa. Kaikkien kohdalla ilmoitetaan, että "laite ei ole myynnissä maassasi".

Tämän ohella Verkkokauppa.com myy LG:n G Watch -älykelloa, joka käyttää Googlen Android Wear -käyttöjärjestelmää.

Android-kellojen
uusi tuleminen

Androidia käyttävät varhaiset älykellot kärsivät usein siitä perusongelmasta, että niille oli vaikea keksiä järkevää roolia arkikäytössä. Android Wear on Googlen yritys muuttaa tilannetta muun muassa monipuolistamalla älykellojen ja myöhemmin muunkin puettavan teknologian toiminnallisuutta.

Viime aikoina on jo nähty Android Wear -älykelloja, jotka ovat ihan kelvollisia – joskin kiinnostavien kellosovellusten puute on vielä ongelma.

Android Wear -kellojen kiinnostavuutta voi lisätä myös se, että vaikka Apple julkisti oman älykellonsa syyskuussa, se on vielä kuukausien päässä kaupoista. Malttaako moni älykelloista kiinnostunut pantata ostostaan joulukauden ylitse Apple Watchin vuoksi?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi aikoo erota

    4. 4

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi aikoo erota

    4. 4

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää