Digitoday

Valikko

Pääjohtaja pauhasi, T-Mobile sovittelee silti

John Legeren riehuminen epäreiluiksi kokemistaan viranomaissyytöksistä ei näytä enää paljon painavan. T-Mobile USA pyrkii Bloombergin mukaan sopimaan tekstiviestien laskutuksesta syntyneen kanteen.

Yhdysvaltalainen mobiilioperaattori T-Mobile USA keskustelee kauppakomissio FTC:n kanssa sovittaakseen syytökset luvattomien tekstiviestimaksujen sisällyttämisestä asiakkaiden laskuihin.

FTC nosti T-Mobilea vastaan kesällä kanteen syyttäen operaattoria satojen miljoonien ansaitsemisesta kolmansien osapuolten maksullisilla tekstiviestipalveluilla, jotka koskivat esimerkiksi horoskooppeja ja julkkisjuoruja.

T-Mobilen pääjohtaja John Legere ei hyväksynyt syytöksiä alkuunkaan. Hän kirjoitti tulenpalavan vastineen, jossa hän sanoi muun muassa, että "etulinjan työntekijäni ovat poissa tolaltaan ja niin olen minäkin. Harkitsin asian jättämistä sikseen, mutta minun on korjattava tämä väärinkäsitys".

Nyt T-Mobile on kuitenkin ottanut lusikan kauniiseen käteen.

– Tärkein prioriteettimme on tehdä oikein asiakkaillemme, T-Mobilen edustaja Anne Marshall totesi Bloombergille. Sekä T-Mobile että FTC uskovat neuvottelujen tuottavan ratkaisun ongelmaan ja estävän myöhemmät lakitoimet.

Legere, joka tunnetaan aktiivisena Twitterin käyttäjänä ei ole kommentoinut asiaa lainkaan Twitterissä. T-Mobilen ohella vastaavaan sopimukseen tekstiviestilaskuista on jo päässyt AT&T.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    8. 8

      Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. Näytä lisää