Digitoday

Valikko

Sony patentoi osallistavan mainostyypin – joko ärsyttää?

Tahdotko, että ohjelma jatkuisi jo? Huuda brändin nimeä ja toiveesi toteutuu.

Fast Company kertoo Sonyn uudesta patentista, joka koskee televisiomainontaa. Enää ei riitä, että koteihin huudatetaan turhien tuotteiden ilosanomaa kovaäänisillä ja värikkäillä videoilla – Sony tahtoo tehdä mainoksesta interaktiivisen.

Patenttihakemuksessaan Sony kuvailee muutamaa erilaista skenaariota, joissa käyttäjä voidaan osallistaa mainokseen. Näin esimerkiksi hampurilaisravintolamainoksen voisi saada loppumaan huutamalla pikaruokalan nimen ääneen. Toisena ajatuksena mainoksesta voisi ohittaa jonkun osan tekemällä liiketunnistusohjaimella liikkeitä, joilla suolakurkku uppoaa seesamisämpylän väliin vikkelämmin.

Sony myös ehdottaa mainoksia, jotka jatkuisivat mainoskatkon yli, näkyen televisioruudulla esimerkiksi rinnakkain varsinaisen kuvan kanssa. Toisaalta mainos voisi Sonyn mukaan myös siirtyä televisioruudulta käyttäjän tabletille tai puhelimeen.

Patentissa kuvaillaan myös mahdollisuuksia pidempiin ja monimutkaisempiin mainosten pelillistämisiin. Mahdollista olisi vaikkapa toteuttaa tietovisoja brändin tuotteista, tai yksinkertaisia Angry Birds -tyylisiä pelikokemuksia. Sony ehdottaa palkintoja, joita mainoksiin osallistumisesta voisi saada. Virtuaaliset lahjat voisivat saapua vaikkapa tekstiviesteillä tai sähköpostiin.

On melko helppo nähdä miten paljon tällaisilla tempuilla on potentiaalia ärsyttää television katsojia. Toisaalta hyvin tehtynä lyhyet interaktiiviset kokemukset voisivat ehkä tehdä mainoskatkoista myös vähemmän rasittavia.

Joka tapauksessa kyseessä on vielä pelkkä patentti, joka olettaa melko korkean teknologisen tason keskimääräiseen olohuoneeseen. Tabletit, puhelimet, älytelevisiot ja erilaiset liikkeentunnistimet ovat toki jo arkipäivää, mutta yhteisiä standardeja puuttuu, eikä voida olettaa kaikilla olevan kaikkea. Uusi mainostyyppi siis tuskin pääsee yleistymään kovin nopeasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    8. 8

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    9. 9

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    6. Näytä lisää