Digitoday

Valikko

Sonyyn iskettiin hotellista – mutta kuka iski?

Viiden tähden loistohotelli Bangkokissa näyttää tarjonneen puitteet Sonyn vastaiselle hyökkäykselle.

Sony Picturesin tietoverkkoon kohdistuneen murron alkuperä on käynyt ilmi, kertoo Bloomberg. Uutistoimiston mukaan isku tehtiin Thaimaan pääkaupunki Bangkokissa sijaitsevasta viiden tähden St. Regis -hotellista.

Uutistoimisto viittaa haastattelemiinsa nimettömiin lähteisiin.

Sonyn tietojen vuotaminen verkkoon alkoi 2. joulukuuta kello 12.25 Thaimaan aikaa (7.25 aamulla Suomen aikaa). Ei ole tiedossa, käytettiinkö hotellin verkkoa hotellihuoneesta, aulasta vai muista yhteisistä tiloista käsin. On myös mahdollista, että hyökkääjät ovat käyttäneet etäyhteyttä.

Murtajien käyttämän haittaohjelman ip-osoite on myös yhdistetty thaimaalaiseen yliopistoverkkoon. Oppilaitosten verkkojen hyödyntäminen tietomurroissa on suhteellisen yleistä.

Iskun suorittajien alkuperä on yhä tuntematon. Iskun tarkoitus näyttää kuitenkin olevan enemmän Sonyn nöyryyttäminen kuin rahallinen hyötyminen.

Bloombergin lähteet kertovat FBI:n löytäneen hyökkääjien käyttämästä ohjelmakoodista Sonyn verkkoa varten räätälöityjä osia. Iskun kohde ei siis ole valikoitunut sattumanvaraisesti.

Pohjois-Koreaa on epäilty iskusta, mutta maa on kiistänyt syyllisyytensä. Koodista on kuitenkin löytynyt moduuleita, joita DarkSeouliksi kutsuttu, Pohjois-Koreaan yhdistetty hakkeriryhmä on käyttänyt iskuissa Etelä-Koreaa vastaan.

Sonya ja Etelä-Koreaa vastaan tehdyissä iskuissa on myös käytetty samaa Boliviassa sijaitsevaa komentopalvelinta. Koodissa on yhtäläisyyksiä myös Shamooniksi kutsuttua ohjelmaa vastaan, joka iski Saudi-Arabiaa vastaan vuonna 2012.

Julkisuudessa Guardians of Peaceksi kutsuttu hakkeriryhmä on ottanut vastuun iskusta. Bloombergin haastatteleman iSightin asiantuntijan mukaan ei ole tavatonta, että valtiolliset iskut naamioidaan hakkeriryhmien tekosiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    9. 9

      Linnea Alho luki 14-vuotiaana lehdestä, että isoisä oli ampunut poliisin – kirjoitti tapauksesta romaanin

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää