Digitoday

Valikko

Pirate Baytä estetään taas – tällä kertaa tehokkaammin?

Ranskan määräämä esto The Pirate Baylle menee normikonsteja pidemmälle, TorrentFreak kertoo.

Pariisissa toimiva oikeusistuin on määrännyt ranskalaisia internet-operaattoreita "käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja", jotta käyttäjien pääsy pahamaineiselle The Pirate Bay -sivustolle voidaan estää.

Ranskassa ei jatkossa riitä se, että pääsy The Pirate Bayn pääsivustolle on estetty. Lisäksi pitää estää pääsy myös The Pirate Bayn proxy- sekä peilisivustoille.

Päätöstä pidetään taas merkittävänä voittona tekijänoikeusjärjestöille taistelussa verkkopiratismia vastaan.

Tällä kertaa asiaa ajoi tekijänoikeuksien haltijoiden puolesta La Société Civile des Producteurs Phonographiques, joka tunnetaan paremmin lyhenteellä SCPP.

The Pirate Bay on määrätty estettäväksi jo useassa eri maassa, erityisesti Euroopan alueella. Pääsy sivustolle on oikeuden päätöksellä estetty myös Suomessa, joskaan kaikki operaattorit eivät ole ottaneet estoa käyttöön.

Yksittäisten sivustojen, kuten The Pirate Bayn, estotoimenpiteet ovat kuitenkin osoittautuneet kerta toisensa jälkeen turhiksi, sillä esimerkiksi The Pirate Baylla menee asiasta kertoneen TorrentFreakin mukaan lujemmin kuin koskaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    8. 8

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. Näytä lisää