Digitoday

Valikko

Vihdoinkin täällä – testissä satasen Windows-tabletti

Laitetesti
Halvat Windows-tabletit tulivat lopultakin Suomeen asti. Testasimme ensimmäisen.
Useimmat meistä lienevät joskus kuulleet sellaisesta tuoteryhmästä kuin tablettitietokoneet. Jos asia on näin, olet aivan oikeassa paikassa. Ainakin jos sellaisesta lukeminen kiinnostaa.

Jos tablettien saaga on tuttu, silloin lienevät tiedossa niin iPadien nousu ja kutistuminen, vääjäämättömältä näyttävä Android-laitteiden rynnistys kuin myös Microsoftin myöhästyminen startista Windows RT:n takerruttua lähtötelineisiin. Hyvät draaman ainekset siis.

Microsoft korjasi kurssiaan hämmästyttävän nopeasti ja alkoi sallia "ison" Windows 8.1:n tuomisen ihan oikeisiin tabletteihin – aikaisemmin "oikea" Windows oli tarkoitettu kannettavan pc:n kaltaisiin Surface Pro -laitteisiin.

Microsoft teki alle 9 tuuman näytöllä varustettuihin laitteisiin Windows 8:sta laitevalmistajille ilmaisen alle. Kun tähän yhdistää Intelin markkinaosuuskaipuussaan tarjoamat hyvät diilit Atom-prosessoreista, on verojenkin jälkeen alle satasen maksava Windows-tabletti tosiasia.

Windows-halpatablettien ensimmäisenä rantautuva keihäänkärki ei ole ihan se, joka tulisi ensimmäisenä mieleen. Suomessa myydään ensimmäisenä sellaisia ei-ihan-maailmanmerkkejä kuin Linx ja Procaster. Ensimmäistä myy tällä hetkellä Tokmanni, jälkimmäistä Verkkokauppa.com.

Suuremmat valmistajat tulevat perästä, jos ovat tullakseen.

Totuttelua tarvitaan

Testasimme Linx 7 -tabletin, joka on nimensä mukaisesti 7 tuuman näytön ympärille rakennettu edullinen tablettitietokone.

Ulkoisesti laite on aivan kuin mikä tahansa edullinen Android-tablettikin: paljon muovia ja vähän metallia. Sen jälkeen alkavatkin erot, sillä käynnistyksen jälkeen käyttäjää tervehtii Windows.




Laitteen käyttö vaatii totuttelua, sillä se poikkeaa sekä Android-tableteista että Windows-puhelimista. Takaisin-näppäintä on ikävä, kuten muissakin Win8-tableteissa. Hei Microsoft, tämä kuntoon, jookoskookos? Toimiihan se Windows Phonessakin.

Suurempi ihmetyksen aihe on Linxin oma erikoisuus, kotinäppäimenä toimivan Windows-painikkeen sijoitus. Se on toteutettu mekaanisesti ja sijaitsee laitteen yläreunassa. Laiteinsinööreillä on ollut labrassaan jänniä sieniä tai vaihtoehtoisesti kovin rajoitettu budjetti. Mutta kyllä siihen pikkuhiljaa tottuu, vaikka sormi hapuileekin pitkään näytön alle, kun pitäisi aloitusnäkymään päästä.

Muut Linxin napit ovat äänenvoimakkuudensäädin sekä virtapainike. Lisäksi laitteesta löytyy jokunen liitäntä: paikat kuulokkeille, hdmi-piuhalle, mikro-usb:lle sekä muistikortille.

Niin, muistikortille. Vaikka Linxissä on pikkutabletiksi poikkeuksellisen paljon tallennustilaa (32 gigatavua), ohjelmia ei käy asentaminen muistikortille. Videoita ja kuvia sinne käy kyllä tallentaminen, mutta sovelluksille on tilaa maksimissaan se 24 gigatavua, joka vapaaksi käyttöjärjestelmän jälkeen jää.

Se on tavallaan pc, muttei kuitenkaan

Koska Linxin hinta on mitä on, se on teknisesti varsin riisuttu. Satasella ei kannata odottaa sim-korttipaikkaa tai gps:ää – vaan eipä niitä Androidillakaan näihin hintoihin saa.




Kahden megapikselin kameratkin ovat lähinnä vähän sinnepäin. Onkin erikoinen päätös, miksi halpalaitteeseen on laitettu sekä etu- että takavalokuvauskone. Mutta ei niistä nyt varsinaista haittaakaan ole.

3500 milliampeerin akulla ei mannertenvälistä lentoa juhlita, mutta Müncheniin asti sillä pitäisi hyvinkin päästä. Koska laitteen testiaika oli valitettavan rajallinen, kovin kattavia kokemuksia ei päässyt syntymään. Vastaavaa laitetta ulkomailla testaillut Techradar pääsi Youtube-toistossa vajaaseen kolmeen tuntiin, mikä on suhteellisen hyvin linjassa myös Digitodayn havaintojen kanssa. Peruskäyttöä Linx jaksaa toki pidempään.

Hyviä asioita on riittävästi. Tablettiperuskäyttö sujuu Linxillä mallikkaasti. Sillä surffaa mielellään, mutta myös Netflix ja Spotify toimivat, kuten pitääkin. Vaikka taustalle asentaa ihan oikean tietoturvaohjelman, säilyy Linx yhä täysin käytettävänä.

Mukana tulee vuoden mittainen lisenssi Officen täysversiolle sekä teratavun verran Onedrive-pilvitilaa. Jos Officen käyttöä haluaa jatkaa tämän jälkeen, silloin on lyötävä rahaa pöytään.




Kun siirrytään käyttämään ohjelmia Windowsin työpöytäpuolella, vastaan tulee muutamia kummallisuuksia. Esimerkiksi se, kun virtuaalinäppäimistö otetaan esiin nettilomakkeen täyttöä varten, mutta näppis saattaa peittää täytettävät kentät.

Myös Windows-ohjelmien valikoissa seikkaileminen on seitsentuumaisella näytöllä tarkkaa hommaa. Onneksi näytön kosketustarkkuudesta ei ole tingitty liikaa, eli riittävän iso osa napsautuksista menee ihan kohdalleenkin. Hiiren oikean näpsäytyksen jäljittely pitkällä painalluksella on jo hieman vaivalloista.

Uudempien Windows-ohjelmien käyttöä rajoittaa tableteissa tyypillinen, mutta Windows-koneissa kovin pieni, gigatavun kokoinen keskusmuisti. Kannattaa siis katsastaa ohjelmien laitteistovaatimukset – ihan niin kuin ennen vanhaan – ennen asennuksen aloittamista.

Tabletin käyttäjälle tulevat vastaan myös pc:istä tutut massiiviset päivityspläjäykset. Mutta hyvä, että niitä tulee. Laite ei siis jää päivitysten suhteen heitteille, kuten monen Android-halpatabletin on käynyt.

Ja kyllä, vielä yksi Windows-flashback: jos kone alkaa hidastella tai muuten oikkuilla, buuttaaminen auttaa.




Kyllä se on elinkelpoinen

Mitä tästä sitten pitäisi olla mieltä? Kilpailu tablettimarkkinoille on yksinomaan hyvästä, joten siksikin Microsoftin vaihtoehdon suo onnistuvan. Osa Linxin puutteista liittyy laitteen edulliseen hintaan, toiset taas selittyvät ison Windowsin runnomisella pieneen laitteeseen.

Sulavaa ja tableteille oikeasti optimoitua Windowsia ei ole luvassa ennen 10-versiota. Missä päivityksen raja kulkee on toistaiseksi arvoitus. Silti Linxin käyttö lähtee luonnistumaan pienen ihmettelyn jälkeen.

Linx 7
tekniset tiedot

KäyttöjärjestelmäWindows 8.1 update 1
SuoritinIntel Atom Z3735G -neliydinprosessori 1,83 GHz
Keskusmuisti1 Gt
Massamuisti32 Gt
Näyttö7 tuumaa, 1280 x 800
Pääkamera2 MP
Kakkoskamera2 MP
Koko19,2 x10,9 x 1,0 cm
Akku3500 mAh, kiinteä
Ilmoitettu käyttöaika4-6 h
Simei
Muistikorttipaikkamikro-sd


Onko se vaihtoehto Android-laitteille? Onhan se, muttei välttämättä kenelle tahansa. Erilaiset kummallisuudet aiheuttavat hetkittäin aitoa kummastusta ja turhautumista. Jos Windowsin sielunelämä on tuntematonta, saattavat ne olla isompikin ongelma.

Kaukana täydellisestähän Linx on, mutta niin ovat kaikki satasen tabletit. Kahvirahoilla ei saa Mersua. Sen sijaan sillä saa kupin kahvia. Jos sellaiselle on tarvetta, tässä on kupillinen kahvia.

  • testi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    6. 6

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    7. 7

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    8. 8

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    9. 9

      Trump ei osallistu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illalliselle

    10. 10

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. Näytä lisää