Digitoday

Valikko

Microsoftin uuteen selaimeen tulossa ennennäkemättömiä ominaisuuksia

Microsoftin kehittämässä Spartan-selaimessa saattaa olla toimintoja, joita ei ole ennen nähty. Selain julkistettaneen tammikuun lopulla, arvioi The Verge -verkkolehti.
Microsoftin huhutaan kehittävän uutta selainta työnimellä Spartan. The Verge -verkkolehden mukaan kehitteillä olevaan selaimeen on tulossa täysin uudenlaisia ominaisuuksia, joita muissa selaimissa ei vielä ole.

Kosketusnäytöllä varustetuissa laitteissa voi selaimessa näkyvälle verkkosivulle tehdä muistiinpanoja ja merkintöjä ohjauskynällä. Verkkosivun kopion ja merkinnöt voi lähettää selaimesta esimerkiksi ystäville tai työkaverille Microsoftin OneDrive-pilvipalvelun kautta. Ominaisuuden on tarkoitus toimia OneDriven kautta myös muilla selaimilla. Verkkosivun muistiinpanoja voi jakaa ja muokata myös ryhmien kesken.

Microsoftin digitaalinen apuri Cortana aiotaan myös liittää tiukemmin uuteen selaimeen, ja sen on tarkoitus korvata Micrsoftin Bing-hakukone. The Vergen mukaan Micrsoftin tarkoitus on tuoda Cortanan kautta nopeasti näkyviin tarkempia tietoja esimerkiksi lennoista ja hotellivarauksista. Esimerkiksi jos selaimen osoitekentässä hakee lentoyhtiön nimeä, se näyttää automaattisesti tietoja yhtiön lennoista.

Uutuuksia on luvassa myös välilehtien hallintaan. Verkkolehden mukaan Spartanissa käyttäjä voi helposti ryhmitellä välilehtiä ja erottaa esimerkiksi työhön ja vapaa-aikaan liittyvät välilehdet selkeästi toisistaan.

Selaimen on erittäin kevyt, ja sen on tarkoitus näyttää yksinkertaiselta ja samankaltaiselta sekä tietokoneissa, tableteissa että puhelimissa. The Vergen mukaan selain näyttää yksinkertaistetulta Googlen Chrome-selaimelta, jossa on välilehdet ovat osoitekentän päällä, minkä lisäksi näkyvissä ovat eteen-, taakse- ja päivitys-näppäimet.

Spartan-selain julkistettaneen 21. tammikuuta samalla, kun Microsoftin esittelee Windows 10 -käyttöjärjestelmää. The Vergellä ei kuitenkaan ole tietoa, onko selaimen lopullinen nimi Internet Explorer vai joku täysin Microsoftin selaimille uusi nimi.

Microsoft ei kommentoinut The Vergen keräämiä tietoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    3. 3

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    4. 4

      Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

    5. 5

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    8. 8

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    9. 9

      Kannattaako nyt ostaa auto? Kuka voittaa ja kuka häviää? – Autoliitto vastaa kuumiin kysymyksiin

    10. 10

      Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    3. 3

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    4. 4

      Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

    5. 5

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    6. Näytä lisää