Digitoday

Valikko

Yksi asia jää kännyköissä testaamatta – ei enää

Puhelimien kuuluvuudessa neljän tolpan kentän ulkopuolella on isoja eroja. Niistä on kuitenkin vaikea saada tietoa. Entinen nokialainen Janne Knuutinen työskentelee tehdäkseen näkymättömästä näkyvää.
Ei signaalia? Mikä vuoksi verkkosivu latautuu puhelimella näin hitaasti? Entä miksi akku kuluu niin nopeasti?

Tuttuja kysymyksiä useimmille. Vaikka puhelimet ovat yhä enemmän sosiaalisen median alustoja, leffankatselulaitteita ja poppikoneita, pitäisi niiden silti olla myös puhelimia. Ihan aina näin ei kuitenkaan ole.

Aina ei ole kyse operaattorien verkoista vaan siitä, että yhden tai kahden palkin kuuluvuusalueella osa puhelimista yksinkertaisesti toimii toisia huonommin.

Näin sanoo 44-vuotias Oulusta kotoisin oleva ex-nokialainen Janne Knuutinen. Nykyisin Britanniassa majaa pitävä yrittäjä työskenteli Nokialla 14 vuoden ajan, ensin tuotekehityksessä ja sitten yhdessä operaattorien kanssa puhelinten vastaanottokykyä mittaillen.

– Kun kenttä on hyvä, kaikki laitteet toimivat hyvin. Minä testaan normaaleissa käyttöolosuhteissa. Suorituskykyerot todellisessa tiedonsiirtokyvyssä ovat todella isoja, Knuutinen sanoo.

Kuuluvuustiedosta on saatavilla hyvin vähän julkista tietoa. Kännykkävalmistajat tekevät omia testejään, mutta ne ovat salaisia. Operaattoreita bisnes ei kiinnosta, ja monille se voisi olla vahingollistakin.

– Jos myyt laitteita, ei ole aina sinun etusi, jos asiakas saa tietää eroista, Knuutinen sanoo.

Nyt Knuutinen aikoo tuotteistaa puhelimien kuuluvuuden ja tehdä tähän asti salatusta näkyvää. Kaksi vuotta sitten oman RF Benchmark -yrityksensä perustanut mies ylläpitää Devicereception.com-nimistä verkkosivustoa ja aikoo avata kevään aikana myös suomenkielisen Kuuluuko.fi-sivuston.

Nokialla työskennellessään Knuutinen teki testit kenttäkokeina. Sen jälkeen hän on kehitellyt puitteet kuuluvuuden testaamiseen kaiuttomassa laboratoriossa. Toistaiseksi hän toteuttaa testaamisen alihankinta.

– Oma laboratorio maksaisi ison omakotitalon hinnan, satoja tuhansia.

Laitteet testataan kaiuttomassa laboratoriossa eri asennoissa wifi-, 4g data-, 3g puhe- ja 2g puhe -suorituskyvyltään. 3g datan testaaminen on ollut hankalaa, mutta Knuutinen lupaa senkin olevan tulossa.

Lumiat laahaavat jäljessä

Tällä hetkellä Knuutisen sivustolla on testattuna 17 puhelinta ja 21 tablettimallia. Lisää on tulossa.

Moderneista kalliimman ja ylemmän keskiluokan laitteista koostuvassa tilastossa kärkipaikkaa pitää iPhone 5s, kakkosena on Samsung Galaxy S5 ja kolmantena Huawei Ascend P7. Kolme heikointa ovat puolestaan Lumia 930, HTC One M8 sekä iPhone 5c.

Koko puhelinlistauksen näet täältä ja tabletit täältä.

– Jostain syystä Lumia ja Windows eivät ihan huippuluokkana yllä, Knuutinen vahvistaa.

Uudemmat iPhonet puolestaan pärjäävät hyvin – edullisemmasta päästä olevaa 5c:tä lukuun ottamatta. Tätä Knuutinen selittää iPhone 4:n "antennigatella" ja Applen sittemmin tekemillä korjausliikkeillä.

Yhtä selittävää tekijää hyvälle vastaanottokyvylle Knuutinen ei osaa kuitenkaan antaa. Asia ei selity kaikessa yksinkertaisuudessaan merkillä tai hinnalla.

– Puhelin on yksilö ja laitteen kokonaisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Knuutinen huomauttaa, että laitteiden välillä voi olla yksilövaihtelua. Saman puhelimen elinkaaren aikana sen komponentit saattavat vaihtua, ja suorituskyky muuttua kumpaan tahansa suuntaan.

Seuraava vaihe on toiminnan kaupallistaminen. Operaattorit haluavat vierittää mittausvastuun valmistajille, mutta muitakin asiakkaita saattaisi olla. Mittausten ei tarvitse olla pelkästään laitteiden eroihin keskittyvää: Bisnesmatkustajia saattaisi hyvinkin kiinnostaa verkkojen kuuluvuus hotelleissa. Tai junamatkustajia operaattorikohtaiset erot junaosuuksilla.

Lisäksi Knuutinen suunnittelee uutta mittauskategoriaa: Akkukestoa heikon kuuluvuuden alueella. Kuuluvuuden ollessa heikko puhelimet joutuvat lisäämään lähetystehoaan, mikä imee akun nopeasti tyhjäksi. Tässäkin on suuria puhelinkohtaisia eroja.

Knuutisella on ideoita vieläkin pidemmälle. Ne liittyvät yhtä lailla puhelimien kuuluvuuteen ja ihmisten elämän helpottamiseen. Kuten hän sanoo: "Onhan se hassua, jos puhelin ei toimi puhelimena."

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    3. 3

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    7. 7

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    8. 8

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    9. 9

      Duudsonien rakennuttaman talon asuntoa myydään miljoonahinnalla

    10. 10

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    3. 3

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. Näytä lisää