Digitoday

Valikko

Tästä älypuhelimissa kilpaillaan nyt – miksi?

Uutiskommentti
Kuulostaako kännykkävalmistajien markkinointipuhe ontolta? Se on sitä siksi, että sille on teknistä katetta vähemmän kuin koskaan.
Kun kännykkävalmistajat julkistavat lippulaivojaan, ei voi välttyä ajattelemasta näytönohjaimia viime vuosikymmenen puolella. Niidenkin julkistukset olivat tiukkaa pr-taistoa, jossa käytiin isoilla markkinointibudjeteilla sotaa näkyvyydestä ja oman brändin ylivoimaisuudesta.

Eroja näytönohjaintaistoon toki on. Ehkä merkittävintä on, että puhelinvalmistajia on enemmän. Näytönohjainten piirivalmistajat olivat ensimmäisen pudotuspelikierroksen jälkeen laskettavissa yhden käden sormilla.

Älypuhelinten kisa on myös siirtynyt eteenpäin uuteen vaiheeseen. Puhelinmarkkinat ovat täynnä, eikä päivitysmyynti ole volyymeiltaan samanlaista kuin neitseellisille markkinoille kauppaaminen. Kolmanteen maailmaan myydään toki älypuhelimia, mutta siellä tonnin hintaisten lippulaivojen menekki ei ole kovaa.

Uuteen vaiheeseen kuuluu sekin, että melkein kaikki älypuhelimet ovat jo riittävän hyviä (no, ainakin melkein kaikki).

Siksi sodassa ihmisten taskuntäytteestä väännetään nyt lillukanvarsista.

Osa kehitettävistä uusista ominaisuuksista on aidosti jossain määrin tarpeellisia: kameran buuttaaminen alle sekunnissa auttaa ihan oikeasti taltioimaan nopeat ja tärkeät tilanteet. Mutta onko se aidosti ominaisuus, joka saa ostamaan puhelimen

Yhtä lailla kehitystä on tapahtunut kameroiden valoherkkyydessä. Ei ole montaa vuotta, kun hämäräkuvaus oli jokaiselle digikameralle kirosanoista pahin. Nyt kännyköillä onnistuvat himmeät loppuillan ja yön kuvat paremmin kuin moni haluaisikaan.

Mutta ostatko puhelinta senkään vuoksi?

Entä design? Puhelin voi olla nahkalla päällystetty, söpösti kullattu tai helmiäiskoristeltu. Ulkokuori iskee tiettyyn kohderyhmään – joka on melko marginaalinen.

Akunkesto olisi hatunnoston arvoinen kehityskohde. Sen jälkeen, kun Symbian-puhelimet kituivat pois, älypuhelinten akunkeston kanssa on kipuiltu isosti. Kun parannusta on tapahtunut, se on yleensä nollattu saman tien lisäämällä näytön kirkkautta, asentamalla puhelimeen virtasyöpömpi prosessori tai lisäämällä taustalla pyörivien turhakesovellusten määrää.

On todellistakin kehitystä silti tapahtunut. Useimmat puhelinvalmistajat eivät enää tunge laitteitaan täyteen hilavitkuttimia ja "apu"ohjelmia, jotka lähinnä kunnostautuvat tallennustilan ja akunkeston syömisessä. Tästä kiitämme aidosti.

Silti voi hyvällä omatunnolla väittää, että lakipiste on saavutettu. Kännykät kehittyvät ja niitä julkaistaan jatkossakin, mutta ne alkavat olla samassa pisteessä kuin näytönohjaimet joitakin vuosia sitten. Nyt pärjää oikein hyvin useamman sukupolven ikäisellä mallilla (ellei valmistaja jätä sitä vaille ohjelmistopäivityksiä, mutta se on toinen juttu).

Ja silloin, aivan kuten nytkin, useimmille riitti yhdysrakenteinen näytönohjain. Aivan kuten useimmille kelpaa parin sadan peruspuhelin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa: Ampujaa jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    6. 6

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    7. 7

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa: Ampujaa jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    6. Näytä lisää