Digitoday

Valikko

Saatko mainostekstiviestejä pyytämättä? Syy voi olla tämä

Tekstiviestimainoksia saattaa tulla pyytämättä ja yllättäen uuteenkiin liittymään. Selitys voi olla vanha numero.

Alaikäisen pojan liittymään alkoi pian hankinnan jälkeen tulla pikavippiyhtiön tekstiviestimainoksia. Poika ei ollut ottanut pikavippejä eikä muutenkaan asioinut pikavippiyhtiön sivustolla. Tekstiviestimainonta alaikäiselle on myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston suositusten vastaista.

– Pikavippiyhtiöthän ovat jonkun verran villiä länttä kautta aikojen, ja jollain näistä yhtiöistä on ollut viestien lähettämisessä ongelmia, sanoo lakimies Miina Ojajärvi Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.

Ojajärven mukaan tekstiviestimainontaan pitää aina antaa suostumus, eli täysin pyytämättä ja yllättäen ei kenenkään pitäisi mainosviestejä saada.

– Tosin samankaltaisista tuotteista saa lähettää mainoksia myös ilman suostumusta. Eli jos ottaa kerran esimerkiksi pikavipin, voi saada mainontaa niistä myös jatkossa. Tämä tosin pitää lukea myös sopimuksessa, kertoo Ojajärvi.

Ojajärven mukaan kyseessä saattaa olla myös vanha numero, joka on aiemmin ollut esimerkiksi aikuisella, joka on ottanut pikavipin. Kun tämä on lopettanut liittymän, operaattori on saattanut antaa sen uudelle asiakkaalle.

– Tällaisia tapauksia on ollut aikaisemmin juuri näiden pikavippien osalta, Ojajärvi sanoo.

Tekstiviestimainonta saattaa siis olla numeron edellisen omistajan peruja. Yrityksillä ei ole sääntöjä, jotka määräisivät ne tarkistamaan, että puhelinnumero kuuluu yhä samalle henkilölle.

Ojajärven mukaan vastaanottajan pitää pystyä estämään mainonta halutessaan.

– Pitäisi pystyä lähettämään viesti, jolla mainonta lopetaan. Tai sitten pitää olla yhteydessä mainostavaan yritykseen. Laki lähtee siitä, että jos ilmoittaa,ettei halua mainontaa, niin sitä ei enää tule, Ojajärvi sanoo.

Viimeinen keino on siis ottaa yhteyttä esimerkiksi mainostavan yrityksen asiakaspalveluun. Jos mainonta ei silti lopu, on jo syytä tehdä valitus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    3. 3

      Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    10. 10

      MM-Lahden ensimmäinen tapahtuma käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa – kaksi suomalaista heti huippuvedossa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    10. 10

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    3. 3

      Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää