Digitoday

Valikko

Erikoinen peliyhtiö irrotetaan Googlesta ensimmäisenä

Googlen tällä viikolla julkistama yritysrakenteen mullistus voi olla vasta alkua vielä suuremmille muutoksille. Keskiviikkona se nimittäin ilmoitti irrottavansa peliyhtiö Niantic Labsin omaksi yrityksekseen.

Googlen keskiviikkoisen ilmoituksen mukaan Niantic Labsin on määrä ryhtyä tavoittelemaan laajempia käyttäjäjoukkoja. Niantic tunnetaan reaalimaailman sidotusta Ingress-pelistä. Siinä joukkueen jäsenet “kaappaavat” tunnettuja vierailukohteita tai muistomerkkejä älypuhelimella. Peli toimii sekä Android- että iOS-laitteissa.

Ingressin on huhuttu valmistelevan laajentumista televisio-ohjelmaksi. Pelin konsepti on kuin valmis tosi-tv:n kilpailuohjelma.

Ilmoittaessaan Googlen eri yritysten ja yksiköiden järjestelystä Alphabet-nimisen holding-yhtiön alle, Google sanoi muutoksen antavan niille lisää itsenäisyyttä. Niantic Labsin kohdalla vapausaste nousee vielä enemmän, vaikka Google jatkaa siinä sijoittajana ja yhteistyökumppanina.

Ingressiä on ladattu yli 12 miljoonaa kertaa ja se on vetänyt yli 250 000 osallistujaa peliin liittyviin tapahtumiin eri puolilla maailmaa. Asiasta uutisoi muun muassa Cnet.

Niantic Labsilla on myös Field Trip -niminen ilmainen matkailusovellus, joka ehdottaa mielenkiintoisia kohteita puhelimen sijaintipaikan mukaan.

Omassa lyhyessä tiedotteessaan Google sanoi Ingressin pelaajien kävelleen tutkimusmatkoillaan yhteensä matkan, joka ulottuu maasta aurinkoon.

  • peliyritys

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    6. 6

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    7. 7

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    6. Näytä lisää