Digitoday

Valikko

Riittävätkö uudet Lumiat? Tämä on niiden todellinen kohtalonkysymys

Tappajasovellukset määrittelevät puhelimen haluttavuuden – ainakin silloin, kun se puuttuu.

Ohjelmistojätti Microsoft julkistaa tiistai-iltana uusia Windows 10 -laitteita, mutta ne eivät ole tapahtuman kiinnostavin asia. Rautaa paljon kiinnostavampi seikka on softa.

Microsoft julkistaa Windows 10 Mobile -puhelimia, mutta Windows 10 Mobile antaa vielä odottaa itseään. Asetelma on takaperoinen. Windows Phonen seuraaja on ollut avoimessa testissä useamman kuukauden ajan, ja vaikka se läheneekin koko ajan maalia, se tuskin on vielä julkaisukuntoinen tiistai-iltana.

Lienee silti lupa odottaa, että Microsoft kertoo päivän käyttöjärjestelmän jakelun aloitukselle.

Tärkein asia ei ole silti Windows 10 Mobilen julkistuspäivä. Tärkein juttu ei ole edes Microsoftista kiinni. Se riippuu Snapchatista.

Tuo suhmuroinnistakin moneen kertaan syytetty sovellus on noussut killer appiksi eli softaksi, joka on juniorien keskuudessa pakollinen. Käsittämätöntä suosiota Amerikassa nauttinut sovellus on tehnyt läpimurron myös Suomessa.

Onhan sitä jo yritetty saada toimimaan: Windows 10 Mobileen voi asentaa Androidin apk-asennuspaketteja sellaisenaan. Digitodayn kuulemat tarinat hätäisten asentajien saavutuksista ovat kuitenkin karut: Snapchatin Android-sovellus ei toimi Windows 10 Mobile Preview'ssa.

Snapchatin poissaolo Windows-maailmasta on iso ongelma Microsoftille, joka on kertonut satsaavansa Lumia-kehityksessä kalliiden lippulaivojen ohella edullisiin perusmalleihin. Kalliita luureja firman piikkiin ostavat käyttäjät tuskin itkevät Snapchatin perään. Mutta jollei teini ei saa sitä puhelimeensa, niin silloin ei kelpaa itse laitekaan.

Jos Microsoft ei saa tehtyä itseään tykö nuorille käyttäjille, jää yhtiöltä tuhannen taalan paikka käyttämättä. On nimittäin kohtuullisen epätodennäköistä, että Windows-puhelimiin siirrytään myöhemmin, sillä vaihtajien virta ei ole varsinaisesti viime aikoina vienyt kohti Windows-luureja.

Microsoft voi koittaa kantaa Snapchatin tapauksessa vettä kaivoon eli yllyttää kehitystyöhön, kuten se teki Instagramin kanssa. Se ei tosin ole ollut kaunista katseltavaa.

Instagramista tuli versio Windows Phonelle pahasti myöhässä ja betaversiona. Sovellus ei ole puolitoista vuotta julkaisunsa jälkeenkään poistunut betavaiheesta, ja se on päivittynyt yhden (1) kerran. Tämäkin tapahtui parin päivän viiveellä, kun sovellus oli ensin toimimatta muutaman päivän rajapintamuutosten myötä. Androidista ja iOS:stä tutuista ominaisuuksista, kuten videoista, sopii vaan haaveilla.

Jollei Snapchatia nähdä Windows 10:llä, se on sääli Microsoftille. Windows-puhelimet olisivat nimittäin ihanteellinen tapa lapsille aloittaa älypuhelimen käyttö: Ne voittavat Androidit ylivoimaisesti tietoturvassa sekä käytön sulavuudessa halpaluurisarjassa. Applen iPhonet taas jäävät taakse hinta-laatusuhteessa.

Mutta jos juniorit eivät sellaisia halua, se on huonompi juttu. Windows-puhelimien ongelma on siis edelleen sovellustarjonta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    6. 6

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ovatko käsivartesi täynnä pieniä punaisia pilkkuja? Tästä on kyse – ja näin hoidat vaivan

    9. 9

      Trumpin valtakausi alkaa tänään – näin se vaikuttaa ympäri maapalloa

    10. 10

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    6. Näytä lisää