Digitoday

Valikko

Poliisiautot temppuilivat villisti: Kierrokset ylös, ovet säppiin

Otsikon kaltainen tilanne tuo mieleen Poliisiopisto-komediat, mutta tositilanteessa nauru olisi kaukana. Asiasta kirjoittaa Dark Reading.

Varsinkin tänä vuonna on tehty selväksi, että nykyaikaiset verkottuneet autot ovat alttiita kyberhyökkäyksille. Nyt todistettiin kontrolloidussa kokeessa, että sama pätee myös ainakin Virginian osavaltion poliisiautoihin, jotka eivät ole edes kiinni internetissä.

Virginia State Police otti vaaroista selvää useiden eri tahojen yhteishankkeessa, jossa autot olivat paikallaan murtohetkellä. Sekä vuoden 2012 Chevrolet Impalat että vuoden 2013 Ford Taurukset todettiin haavoittuviksi.

Seurauksena autot saatiin muun muassa nostamaan moottorin kierroksia, sammuttamaan moottorin tai lukitsemaan ovet sekä käynnistämään tuulilasinpyyhkijät. Oli myös mahdollista pakottaa auton vaihde pysymään vapaalla.

Murtoa varten autoja piti näpelöidä fyysisesti. Eräs työhön osallistunut kuitenkin korosti Dark Readingille, että temppu ei ole suinkaan mahdoton, vaikka vaatiikin tuntemusta autojen elektroniikasta.

Dark Readingin seikkaperäistä artikkelia siteerasi myös Sophoksen tietoturvablogi Naked Security.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    3. 3

      Järjestäjien odottamaton veto sai Antti Ruuskasen hämilleen – ”En missään nimessä pannut pahakseni”

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    6. 6

      FlyBe-lentokoneella vaaratilanne Hollannissa – laskuteline petti, kone ajautui kiitotieltä

    7. 7

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    8. 8

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    9. 9

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    10. 10

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    3. 3

      Järjestäjien odottamaton veto sai Antti Ruuskasen hämilleen – ”En missään nimessä pannut pahakseni”

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    6. Näytä lisää