Digitoday

Valikko

Googlen uudessa verkko-osoitteessa on kaikki aakkoset

Domain Investing kertoo Googlen ostaneen uuden verkko-osoitteen.

Kesällä Google yllätti ilmoittamalla uudesta emoyhtiöstään Alphabetista, joka perustettiin hallinnoimaan Googlen moninaisia projekteja ja yhtiöitä.

Kerroimme silloin, kuinka Google ei valitettavasti voinut ostaa kaikkia verkko-osoitteita, jotka nimeen liittyvät. Esimerkiksi alphabet.comin omistaa BMW, kun taas abc.com kuuluu yhdysvaltalaiselle ABC-televisioyritykselle. Tällöin Google otti käyttöönsä abc.xyz osoitteen.

Nyt Domain Investing kertoo Googlen ostaneen hirviömäisen abcdefghijklmnopqrstuvwxyz.com -osoitteen. Osoite sisältää siis järjestyksessä kaikki englannin kielen aakkoset, sekä kaupalliseen palveluun viittaavan .com -päätteen.

Osoite ei toistaiseksi ainakaan selaimella näytä mitään – eikä edes johda abc.xyz -osoitteeseen. Toisaalta se ei myöskään ole kovin kätevä, joten sitä tuskin on edes tarkoitettu asiakkaiden käyttöön. Vaikka osoite on helppo muistaa, hirveän mielellään sitä ei esimerkiksi kirjoita käsin selaimen osoiteriville.

Osoite on rekisteröity alun perin vuonna 1999 tuntemattomalle yksityiselle taholle, jolta Google on nyt osoitteen ostanut. Kauppahintaa ei ilmoitettu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana useita ajoneuvoja, tie poikki

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana useita ajoneuvoja, tie poikki

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää