Digitoday

Valikko

Näin Supercell houkuttelee ulkomaalaisia – "Yksi älytön valtti"

Supercell rekrytoi jo yli puolet Suomen ulkopuolelta. Toimitusjohtaja Ilkka Paananen paljastaa, millä valteilla Suomeen yritetään houkutella.

Peliyhtiö Supercell joutuu houkuttelemaan työntekijöitä Suomeen muun muassa peruskoululla, kun uusista koodareista kilpaillaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten suurkaupunkien kanssa.

Toimitusjohtaja Ilkka Paanasen mukaan turhaa byrokratiaa pitäisi poistaa, jotta tänne saataisiin lisää osaamista.

– Pitäisi saada pois kaikki esteet, jotka ovat sen edessä, että maahan saadaan joko maailman huippuosaamista taikka pääomaa, Paananen sanoi EY Entrepreneur of the Year 2015 -yrittäjäkilpailun palkitsemistilaisuudessa.

Nopeasti kasvaneen Supercellin haaliessa osaajia kilpaillaan muassa Lontoon, San Franciscon, Hongkongin, Berliinin, Tukholman taikka New Yorkin kanssa.

– Meidän rekrytoinnistamme jo yli puolet tulee Suomen ulkopuolelta. Meillä taitaa olla Helsingissä töissä ihmisiä 33 maasta.

"Huippuluokan peruskoulu Suomen valtti"

Paanasen mukaan Helsinki ei voi kilpailla säällä, mutta muita valtteja on tarjolla. Suomessa on toimiva infrastruktuuri, täällä on turvallista, korruptiota ei ole ja ihmiset puhuvat englantia.

Supercellin hakemilla koodaajilla voi olla 15 vuottakin kokemusta pelialalta, jolloin monilla on jo perhe ja lapsia, Paananen kertoo.

– Suomella on yksi aivan älytön valtti, ja se on huippuluokan peruskoulu. Aina kun yritämme myydä Suomea näille ihmisille, lähetämme aina ne loistavat artikkelit, joita on ollut Businessweekissa ja muissa.

Menestyspelit Clash of Clans ja Hay Day julkaissut yhtiö haluaa "viiden ja sadankin vuoden päästä tehdä parhaimpia mahdollisia pelejä", Paananen sanoo.

– Siihen päästään siten, että olemme paras paikka tehdä niitä pelejä.

EY Entrepreneur of the Year 2015 -yrittäjäkilpailun tuomaristo palkitsi tänään 13 kasvuyrittäjää, joista Supercellin Paananen oli Uudellamaalla yksi.

Lisäksi Uudellamaalla palkittiin muumibrändiä hallinnoivan Moomin Charactersin hallituksen puheenjohtaja Sophia Jansson ja toimitusjohtaja Råleff Kråkström, perheyhtiö Bernerin johdossa vaikuttaneet Hannes ja Peter Berner, viherrakentamiseen erikoistuneen Vihermalin toimitusjohtaja Niko Lindfors, teknologiayritys Tech Consulting Groupin toimitusjohtaja Risto Virkkala sekä ohjelmistoyritys Relexin toimitusjohtaja Mikko Kärkkäinen.

Koko Suomen EY Entrepreneur of the Year 2015 -voittaja valitaan 6. marraskuuta. Voittaja edustaa Suomea yrittäjyyden maailmanmestaruuskilpailussa ensi vuoden kesäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    6. 6

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    7. 7

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    8. 8

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    9. 9

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    10. 10

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    6. Näytä lisää