Digitoday

Valikko

Spotify paljasti, paljonko uutta musiikkia palveluun tulee päivittäin

Spotify ja Universal Music kertoivat uusia tietoja digitaalisen musiikin käytöstä.

Kolme neljäsosaa ruotsalaisista käyttää jo musiikin suoratoistopalveluita, kertoi Spotifyn Pohjoismaiden-johtaja Jenny Hermanson puhuessaan Slushissa.

Spotifyyn lisätään Hermansonin mukaan 20 000 uutta kappaletta joka päivä.

Samaan aikaan musiikin suoratoistojen tulot ylittivät ensimmäistä kertaa ladattavasta musiikista saatavat tuotot vuosineljänneksen aikana, kertoi Universal Musicin digitaalistrategiasta vastaava Anktit Desai.

Hän korosti, että kaikki musiikin kuluttajat eivät ole enää levy-yhtiöiden silmissä samalla viivalla. Levy-yhtiön kuunlelutilastot paljastavat myös, että melko pieni joukko kuluttaa suuren osan musiikista. Levy-yhtiöt ovat nyt kiinnostuneita superfaneista.

– Aikaisemmin isä meni 17-vuotiaan tyttärensä kanssa ostamaan kympin hintaisen cd-levyn. Nyt tuo tyttö kuuntelee musiikkia joka päivä suoratoistopalveluista, kun isä taas kuuntelee rokkilevynsä kerran viikossa viikonloppuna, Desai sanoi.

Hermansonin mukaan digitaalisen musiikin kuuntelu ajaa myös ihymisiä tehokkaasti käymään konserteissa ja tukemaan artisteja tällä tavalla.

Hermansonin mukaan festivaalikaudella näkyy myös selkeitä eroja siinä, miten sosiaalista mediaa käytetään.

– Ennen festivaaleja fiilistellään Twitterissä, tapahtuman aikana kuvia julkaistaan Instagramissa ja jälkikäteen keskustelu siirtyy Facebookiin, jossa artistia aletaan seurata, Hermanson sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. 6

      Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    9. 9

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    10. 10

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. Näytä lisää