Digitoday

Valikko

Uusi salaustapa: Meteliä verkkoon niin, ettei edes NSA kuule

Yliopistotutkijoiden kehittämä salausprotokolla olettaa "pahisten hallitsevan puolta palvelimista".

Salatun verkkoliikenteen standardiksi muotoutunut Tor saattaa saada uuden kilpailijan, kertoo Massachusetts Institute of Technology (MIT) -yliopisto.

Korkeakoulun tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen tekstipohjaisen viestinsalausprotokollan, joka perustuu Toria kevyempään salakirjoitukseen.

Tutkijatiimiä vetävän Nickolai Zeldovichin mukaan Vuvuzelaksi kutsuttu salaustekniikka ottaa huomioon sen, että sitä vastassa saattaa olla yksi mahtava vihollinen.

Vaikka tätä ei sanottu ääneen, viittaus monia Tor-ulostuloja kontrolloivaan ja tekniikan salauksen mitä ilmeisimmin osittain murtaneeseen NSA:han on selkeä.

– Kehitimme tekniikkaa se mielessä, että pahiksilla saattaa olla pääsy puoleen käyttämistäsi palvelimista, Zeldovich sanoi.

Tekniikka on saanut nimensä Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisoissa ihastuttaneen ja vihastuttaneen torven mukaan siksi, että vuvuzelan tavoin se luo melua – jonka on tarkoitus naamioida viestit. Varsinaista kryptausta käytetään vähemmän kuin Torissa.

Järjestelmä on teksti- ja postilaatikkopohjainen. Käyttäjät voivat jättää toisilleen viestejä tiettyihin verkkopalvelimien muistiosoitteisiin. Viestit salakirjoitetaan kolmeen kertaan, ja jokainen välityspalvelin poistaa yhden kryptauskerroksen. Samaan aikaan verkossa luodaan liikennekohinaa kaikkien käyttäjien taholta, mikä estää keskenään viestivien käyttäjien tunnistamisen.

Tekniikka on tosin vielä puolitiessä. Gizmodon mukaan Amazonin palvelimilla tehdyissä miljoonan käyttäjän simulaatiotesteissä välittyi 15 000 Vuvuzela-viestiä sekunnissa – mutta latenssi oli 44 sekunnin luokkaa. Se on internetissä melkoisen paljon. Tutkijoiden mukaan se soveltuukin nykyisellään noin minuutin välein tapahtuvaan tekstiviestittelyyn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    3. 3

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    10. 10

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    3. 3

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. Näytä lisää