Digitoday

Valikko

EU linjaa: Alle 16-vuotias tarvitsee vanhempien luvan Facebookiin

Euroopan parlamentissa hyväksytty lakiehdotus edellyttää alle 16-vuotiailta vanhempien lupaa yhteisöpalvelujen käyttöön.

Euroopan parlamentti ja komissio hyväksyivät tiistaina entistä tiukemmat kansalaisten tietosuojaa koskevat lakiehdotukset. Ehdotuksen mukaan muun muassa Facebookin, Snapchatin, WhatsAppin, Instagramin ja muiden yhteisöpalveluiden on jatkossa vaadittava alle 16-vuotiaiden käyttäjien vanhemmilta selkeä lupa palvelun käyttöön, kertoo The New York Times -sanomalehti.

Valtiot saavat kansallisilla päätöksillä alentaa ikärajaa 13 vuoteen. Uusi sääntö tulisi lehden mukaan voimaan vuoden 2017 alkupuolella.

Ehdotus on vain yksi osa Euroopan unionin laajaa tietosuojalakien remonttia. Parlamentti hyväksyi tiistaina myös joukon muita samaan pakettiin kuuluvia uudistuksia.

Tulevaisuudessa oikeus tulla unohdetuksi hakukonetuloksissa kuuluisi kiinteämmin Euroopan lakeihin. Niinpä yksityiset kansalaiset voisivat vaatia yrityksiä poistamaan heitä koskevia tietoja järjestelmistään, jos niillä ei ole enää käyttöä tai ne olisivat vanhentuneita.

Lisäksi viranomaiset voisivat määrätä jopa satojen miljoonien dollarien sakkoja yrityksille, jotka ovat käyttäneet ihmisten tietoja väärin tai esimerkiksi keränneet heistä tietoja ilman heidän selvää suostumustaan.

Yritysten pitäisi myös ilmoittaa viranomaisille kolmen päivän kuluessa mahdollisista tietomurroista.

Lait koskisivat myös Euroopan ulkopuolella toimivia yrityksiä, jos näillä vain on asiakkaita Euroopassa.

Eurooppa on ottanut kansalaisten yksityisyyden turvassa paljon Yhdysvaltoja tiukemman linjan. Esimerkiksi lokakuun alussa EU-tuomioistuin päätti, että Yhdysvallat ei ole enää turvallinen maa eurooppalaisten käyttäjien tietojen säilyttämiseen.

Lisäksi Irlannin tietosuojavaltuutettu on aloittamassa tutkimukset siitä, mitä tietoja Facebook siirtää eurooppalaisista käyttäjistään Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille.

Tutkimus saattaa johtaa merkittäviin muutoksiin yhdysvaltalaisten verkkopalvelujen käytössä Euroopassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. 6

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    7. 7

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    10. 10

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. Näytä lisää