Digitoday

Valikko

Oculus petti Riftin hintalupauksen – toimitusaika venähti silti kesään

Oculus Riftiä ei enää saane alkuvuodesta, jos sellaisen menee tilaamaan verkkokaupasta. Vempeleen päämies puolestaan turvautui anteeksipyyntöön harhaanjohtavan hinta-arvionsa vuoksi, VentureBeat kertoo.

Keskiviikkona ennakkomyyntiin tullut Oculus Rift -virtuaalitodellisuussilmikko on osoittautunut suosituksi.

Kun nyt menee Oculus VR -yhtiön verkkokauppaan, Riftin toimitusta ennustetaan vasta kesäkuulle. Keskiviikkona myynnin alkaessa toimitus luvattiin jo maaliskuussa.

Oculus on tosin sanonut puhdistavansa tilausjonoa selvästi valheellisista tilauksista, joten joidenkin osalta odotus saattaa olla ennakoitua lyhyempi.

Riftiä voi tilata myös Suomeen 699 euron hintaan. Vaikka Oculus oli tehnyt monessa yhteydessä selväksi, että Rift ei ole mikään halpa vehje, perustaja Palmer Luckey joutui silti tulisille hiilille hintapuheistaan, VentureBeat kertoo.

Luckey oli sanonut syksyllä, että Riftin hinta liikkuu jossain 350 dollarin yläpuolella, mutta todellinen dollarihinta ennen veroja paljastui eilen 599 dollariksi.

Luckey järjesti Redditissä kyselytuokion ja kommentoi hintakömmähdystä.

– Viestin siitä huonosti, Luckey myönsi.

– Suurin epäonnistumisemme oli olettaa, että olimme asettaneet odotukset tarpeeksi selvästi. Toinen ongelma on, että ihmiset olettivat Riftin paljon vähemmän kehittyneen DK2-kehitysversion 350 dollarista, että kuluttaja-Rift maksaisi suurin piirtein saman verran – oletus, jota minä (taikka Oculus) emme korjanneet hyvin. Pyydän anteeksi, Luckey kirjoitti Redditissä.

Twitterissä Palmer Luckey otti puheeksi toisen kestoaiheen Oculusin ympärillä. Kun Facebook osti yhtiön, moni pelkäsi sen tarkoittavan kunnollisen ja peleihin keskittyneen silmikon loppua. Toisin kävi, Luckey julistaa.

– Sen sijaan käänsimme sen parhaaksi mahdolliseksi vr-silmikoksi, jolla on vahva kirjasto pelejä Oculus Studiosin ja kolmansien osapuolten kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Paljonpuhuva kuva Valkoisesta talosta: Trump sulki rahahanat aborttia tukevilta järjestöiltä – ympärillä vain miehiä

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää