Digitoday

Valikko

Iranilta tiukka vaatimus viestijäteille: Vuosi aikaa antaa data meille

Iran tekee "venäjät" ja vaatii viestipalveluja säilyttämään datan paikallisilla palvelimilla. Vaatimus vaikuttaa toteutuessaankin vajavaiselta.
Vähitellen avautuva Iran esitti tiukan vaatimuksen ulkomaisille viestisovelluksille kuten WhatsAppille ja Telegramille. Viestisovelluksilla on vuosi aikaa siirtää iranilaisia käyttäjiä koskeva data paikallisille palvelimille.

Vaatimuksen esitti Iranin kyberavaruutta valvova neuvosto, jonka jäsenet valitsee maan ylin johtaja Ali Khamenei. Ilmeisesti tavoitteena on varmistaa, että käyttäjien viestinvaihtoa voidaan seurata.

– Ulkomaisten maassa toimivien viestiyhtiöiden on siirrettävä kaikki Iranin kansalaisia koskeva tieto ja aktiviteetti maahan varmistaakseen jatkuvan toimintansa, neuvosto sanoi Reutersin lainaaman IRNA-uutistoimiston mukaan.

Jotkut suositut verkkopalvelut, kuten Facebook, on blokattu Iranissa, mutta esimerkiksi Facebookin omistaman WhatsAppin suhteen tilanne on epäselvä. Lisäksi Telegramilla on Iranissa Reutersin mukaan noin 20 miljoonaa käyttäjää.

TechCrunch kyseenalaistaa vaatimuksen tehokkuuden. Esimerkiksi WhatsApp on viime aikoina parantanut viestien salaustaan siihen pisteeseen asti, ettei se välttämättä itsekään pysty enää saamaan selville, mitä käyttäjät sanovat.

Venäjä on aiemmin esittänyt samanlaisen vaatimuksen Facebookille, Googlelle ja Twitterille tietojen siirrosta paikallisille palvelimille. Ainakin vielä viime syksynä Venäjä kovisteli Twitteriä asian suhteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    3. 3

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    4. 4

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Fani sai hikisen yhteisselfien WWE-tähden kanssa – rintoihin harhaileva katse villitsee somessa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Hurmaava Tinder-tuttavuus huijasi suomalaisnaiselta yli 9000 euroa merirosvo­selityksellä – ”Minähän menin pankkiin ja maksoin”

    10. 10

      Perheelle ruuat alle 50 eurolla viikossa: Nosta pöytään kotimaista kalaa ja munakastiketta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    4. 4

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    3. 3

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    4. 4

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää