Digitoday

Valikko

Facebookin nettiyhteys lähti lentoon: "Vaikeita ongelmia ratkaistavana"

Mark Zuckerberg näki omin silmin nettiä syrjäseuduille ampuvan lennokkinsa ensilennon, mutta on ensimmäisenä myöntämässä, että paljon töitä on vielä edessä.

Facebookin aurinkovoimalla toimiva Aquila-lennokki suoritti ensimmäisen testilentonsa Yumassa Arizonassa 28. kesäkuuta, yhteisöpalvelun perustaja Mark Zuckerberg kertoo viestissään.

Lento onnistui, ja alun perin 30 minuutin mittaiseksi aiottu testi venähti 96 minuuttiin. Facebookin tavoitteena on kokonaisen lennokkilaivaston avulla tarjota internet-yhteyksiä syrjäisille ja köyhille seuduille ympäri maailmaa.

Lennokkien siipiväli on matkustajakoneen luokkaa ja niiden on määrä pysyä ilmassa kuukausia kerrallaan lähes 20 kilometrin korkeudessa. Lennokit viestivät keskenään laserien avulla.

– Sinne päästäksemme meidän on ratkaistava joitakin vaikeita teknisiä haasteita, Zuckerberg kirjoittaa ja listaa sitten koko joukon pulmia, jotka koskevat muun muassa lennokin keventämistä edelleen, voimankäyttöä, hallintaa ja nopeutta.

Yksinkertaistettuna tämä siis tarkoittaa, että Aquila on toistaiseksi liian painava, käyttää liikaa sähköä, vaatii ihmisten holhousta, eikä sen rungon vääntymistä useiden akkujen painosta vielä täysin ymmärretä.

Facebookin visio ihmisten yhdistämisestä on törmännyt raakaan todellisuuteen jo alkumetreillään. Yhtiön maksuton, mutta rajallinen nettipalvelu Free Basics kiellettiin Intiassa, koska palvelun katsottiin polkevan puolueettoman internetin periaatetta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    8. 8

      Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

    9. 9

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    6. Näytä lisää