Digitoday

Valikko

Volvo haluaa vastuun robottiautojen kolareista – Suomen laki ei salli

Lumi, jää ja laki ovat Volvon robottiautojen kolme kovaa estettä Suomessa.
Autovalmistaja Volvo haluaa muutosta Suomen tieliikennelakiin, jonka mukaan auton kuljettaja on aina vastuussa ajoneuvon ohjaamisesta. Autovalmistajan toiveena on kantaa myös laillinen vastuu mahdollisista liikennerikkomuksista tai -onnettomuuksista silloin, kun Volvo-autoa ohjaavat sen omat automaattiset järjestelmät.

– Vaikka auton tekniikka vastaisi täysin sen ohjauksesta, kuski voi saada syytteen kertoo Volvon itseohjaavien autojen kehityshanketta johtava Anders Eugensson.

– Toivoisimme, että kuski voi sanoa oikeudessa, että vika oli auton. Tämä on meille hyvin tärkeää, sillä jos joku Volvon omistaja saisi syytteen itseohjaustekniikkamme tekemän virheen takia, tuskin moni haluaisi enää ostaa itseohjaavaa Volvoa.

Toinen autokehitystä sananmukaisesti jarruttava laki taas kieltää itseohjaavia kulkuneuvoja ajamasta yli 12 km/h nopeudella, ellei kyse ole valvotusta testistä. Tätä suuremmilla nopeuksilla kulkuneuvon on oltava ihmisen ohjauksessa. Laki taas on voimassa EU-tasolla, joten Suomi ei voi sitä yksin muuttaa.

Eugensson toivoo lakimuutosten edistyvän rinnakkain tekniikan kehittymisen kanssa.

– Emme halua, että lait estävät jotain, kun tekniikka on valmista, Eugensson sanoo.

Volvon robottiautot toimivat ensin valtateillä

Volvo aikoo julkistaa ensimmäiset itseajavat autonsa ensi vuosikymmenen alussa. Yhtiön toimitusjohtaja Håkan Samuelsson on puhunut vuodesta 2021 uutistoimisto Bloombergille.

Aivan täydellisesti itse itseään mistä tahansa minne tahansa ohjaavasta autosta ei silti vielä olisi kyse.

– Ensimmäisenä täysi itseohjaus Volvon autoissa toimisi vain valtateillä, joissa on selkeät kaista- ja liikennemerkinnät. Tarkoituksena on laajentaa myöhemmin vähitellen pienemmille teille ja maaseudulle, Eugensson sanoo.

Volvon suunnitelma poikkeaa selvästi yhdysvaltalaisesta Teslasta, joka markkinoi autojaan jo nyt itseohjauksella – vaikka neuvoo kuskeja pitämään kätensä ratissa.

Syy Volvon erilaiseen lähestymistapaan johtuu osittain ihmisen psykologiasta.

– Ihmisten keskittymiskyky on joskus heikko, Eugensson sanoo.

– Voimme toki neuvoa, että ihmisten pitää olla koko ajan valmiina tarttumaan rattiin, kun itseohjaus on päällä. Jos itseohjaus on päällä, kuljettajan ajatukset saattavat kuitenkin lähteä harhailemaan työhön tai muihin asioihin. On turvallisempaa, että on selvä ero sillä, milloin autoa ohjaavat sen järjestelmät ja milloin kuski.

Eugenssonin mukaan Volvon autot näyttävät selvästi, milloin itseohjaus on päällä. Tällöin kuljettaja ei edes pysty rattia kääntämällä muuttamaan auton suuntaa, sillä se voi Eugenssonin mukaan aiheuttaa onnettomuuksia.

– Esimerkiksi jos kuljettaja tekee jotain muuta, ja pudottaa jotain lattialle, ja sattuu poimiessaan tönäisemään rattia, Eugensson sanoo.

– Toinen vaaratilanne on, jos omiaan puuhaava kuljettaja yhtäkkiä havahtuu johonkin asiaan liikenteessä, ja tulkitsee tilanteen täysin väärin. Olemme simulaattorikokeissa huomanneet, että tällaisessa tilanteessa ihminen voi tehdä nopeasti vääriä ja vaarallisia ratkaisuja.

Niinpä itseohjauksen kytkeminen pois päältä vaatii kuskilta useamman kytkimenpainalluksen, ja itseohjaus kytkeytyy päältä selkeästi näkyvän lähtölaskennan jälkeen.

Volvo käynnistää ensi vuoden aikana Göteborgissa, Lontoossa ja Kiinassa ensimmäiset testit, joissa itseohjaavia autoja annetaan sadan tavallisen autoilijan omaan käyttöön. Hanke on pisimmällä Volvon kotikaupungissa Göteborgissa, jossa itseohjaus toimii aluksi kehämäisellä noin 50 kilometrin reitillä pitkin valtateitä kaupungin ympäri.

Tulevaisuudessa liikenteessä vähemmän mutta lyhytikäisempiä autoja

Robottiautojen yleistymisen visioidaan tuovan suuria muutoksia jokapäiväiseen ympäristöön ja ihmisten käyttäytymiseen. Autoja ei välttämättä enää ostettaisi omaksi nykyiseen tapaan, vaan niitä vuokrattaisiin tarvittaessa. Auton voisi tilata joustavasti paikalle vaikka puhelinsovelluksella, se kuskaisi matkustajat perille ja lähtisi toteuttamaan seuraavaa tilausta.

Koska itseohjaavat autot olisivat suurimman osan ajasta liikenteessä, myöskään parkkipaikkoja ei juuri tarvittaisi. Tämän ansiosta nykyiset parkkipaikat voisi muuttaa vaikka puistoiksi, jalkakäytäviksi tai tonteiksi asuintaloiksi.

Ovatko autovalmistajat sitten kiihdyttäneet toisensa kilpailuun kohti omaa tuhoaan, jos kuluttajat sitten eivät enää ostaisi autoja?

– Arvioimme, että uusia autoja itse asiassa tuotetaan silloin enemmän kuin nykyään, Eugensson sanoo.

– Nykyäänhän autot ovat yleensä noin 95 prosenttia ajasta tallissa. Koska robottiautot olisivat lähes koko ajan liikenteessä, ne myös kuluisivat nopeammin, joten uusia tarvittaisiin entistä enemmän. Lisäksi kuluttajat tuskin olisivat tyytyväisiä kovin vanhoihin vuokra-autoihin.

  • Robottiauto

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    8. 8

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    9. 9

      Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

    10. 10

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää