Digitoday

Valikko

Netin superbrändi myllerryksessä: Näin käy Yahoolle

Yahoo
Yahoo muuttaa nimensä, mutta ei katoa mihinkään brändinä. Toimitusjohtaja Marissa Mayer eroaa hallituksesta, mutta ei vielä lähde pois.
Yhdysvaltalainen internet-yhtiö Yahoo tekee isoja muutoksia. Sen myyntiä on jo pitkään kaavailtu paikalliselle Verizon-operaattorille, mutta osia Yahoosta jää kaupan ulkopuolelle.

Yahoon kautta maailman tunnettu brändi säilyy, korostaa muun muassa The Guardian -lehti. Yahoo-nimi siirtyy Verizonille myytävissä liiketoiminnoissa, joihin lukeutuvat esimerkiksi nettiportaali, hakukone, sähköpostipalvelu ja uutispalvelu. Yahoon omilleen jäävä osa vaihtaa nimeään ja siitä tulee Altaba.

Asiasta kirjoittaa myös muun muassa TechCrunch, jonka tiedot perustuvat Yhdysvaltain SEC-viranomaiselle annettuun raporttiin. Yahoo on pitämässä kiinni 15 prosentin osuudestaan kiinalaisessa Alibaba-yhtiössä ja 35,5 prosentin osuudestaan Yahoo Japanissa. Nämä aiotaan säilyttää Altaba-nimisessä sijoitusyhtiössä.

Yahoon pitkään vaikeuksissa ollut toimitusjohtaja Marissa Mayer, jonka sukujuuret ovat hänen äitinsä kautta Suomessa, lähtee Altaban hallituksesta kaupan toteutuessa. Mayer ei silti ole vielä jättämässä paikkaansa Yahoon toimitusjohtajana. Hänen jatkonsa Verizonin alaisessa Yahoossa on epäselvä, mutta kesällä Mayer sanoi haluavansa jatkaa töitään myös kaupan jälkeen.

TechCrunchin mukaan näyttää siltä, että Yahoon myynti Verizonille todella on etenemässä siitä huolimatta, että Yahoosta on viime aikoina paljastunut jättimäisiä tietomurtoja, joista yksi kosketti jopa yli miljardia käyttäjää.

Verizon on tosin saattanut harkita vaativansa hinnanalennusta 4,8 miljardin dollarin kauppaan, ja edelleen on mahdollista, että koko kauppa peruuntuu.

Myös Yahoo, eli tuleva Altaba, myönsi SEC-raportissa, että tietoturvaongelmat voivat vaarantaa Verizon-diilin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää