Mobiili

Valikko

SmartTrustilta uusi versio Wireless Internet Browser -selaimesta

Soneralle kuuluva SmartTrust julkisti keskiviikkona version numero 1.2 WIBistä. Uusi versio sisältää nyt mm. julkisen avaimen menetelmän (PKI), joka mahdollistaa digitaalisen allekirjoituksen sekä langattomassa että pääteympäristössä tapahtuvassa kaupankäynnissä.
PKI-toiminnot tukevat myös WAP-yhteensopivia allekirjoituksia, yhtiön lähettämässä tiedotteessa kerrotaan. Neljä suurta SIM-korttien toimittajaa on lisensioinut WIB-selaimen.

SmartTrustin WIB-ohjelmisto tuotiin markkinoille 1999. Tällä hetkellä WIB:tä käyttää noin 20 SIM-korttien myyjää ja se on integroitu yli 12 miljoonaan Sim-korttiin maailmalla.

WIB:stä on tullut merkittävä väline niille operaattoreille, jotka haluavat tarjota sähköisen kaupankäynnin palveluja, sovelluksia tai mahdollistaa digitaalisen allekirjoitusken asiakkaittensa matkapuhelimissa.

Maailmalla mm. Vodafone UK on aloittanut WIB-selaimen allekirjoitusmahdollisuuksien testaamisen.

- Uusi versio vahvistaa WIB-selaimen asemaa alustana, jonka avulla tarjotaan turvallisia mobiileja lisäarvopalveluita, SmartTrustin tekninen johtaja Lars-Erik Sellin kertoo.

- Kun selainta käytetään rinnakkain SmartTrustin SIM Client -ratkaisujen kanssa, suurinta osaa GSM-puhelimista voidaan käyttää henkilökohtaisena tunnistuslaitteena sähköisen kaupankäynnin liiketapahtumissa. Selain voidaan myös integroida kiinteän Internetin ympäristöön ja näin käyttäjät voivat digitaalisesti allekirjoittaa
liiketapahtumia tai viestejä tietokoneeltaan.

WIB-selain on myös yhteensopiva tulevien kolmannen sukupolven puhelimien ja palvelujen kanssa. SmartTrust on yksi 3G USAT Interpreter -standardia (3G Universal SIM Application Toolkit Interpreter) ajavista yrityksistä.

Uusi WIB 1.2 -versio on yhteensopiva versioiden 1.0 ja 1.1 kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    4. 4

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    7. 7

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    8. 8

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    9. 9

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    10. 10

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    4. 4

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. Näytä lisää