Mobiili

Valikko

Suomessa vain manuaalisia maksunumeroilla rahastuksia

Suomessa ei tunneta yhtään tietomurtoa, joissa olisi yrityksen puhelinjärjestelmiä kräkattu soittelemaan maksullisiin numeroihin, jotka tietomurron tekijät tai heidän toimeksiantajansa omistavat. Sen sijaan perinteisempää kaavaa ilmenee. Virastoon tai yrityksen tunkeudutaan ja luuri nostetaan pöydälle tekemään laskua.
Viitisenkymmentä paikallisia puhelin- ja tietoliikennealan yhtiötä kattava Finnet-liitto uskoo, ettei Suomessa ainakaan puhelinlaitosten omiin ohjausjärjestelmiin ei pääse murtautumaan.

- Järjestelmäohjaus on pidetty irti internetistä. Sinne on hankala mennä, jos välistä puuttuu pätkä lankaa, kommentoi toimitusjohtaja Seppo Toivonen Finnet-liitto ry:stä.

Toivosen mukaan esimerkiksi yhtään sen kaltaista tapausta kuin kalifornialaisen East Palo Alton kaupungin puhelinjärjestelmän ohjelmoiminen soittelemaan maksulliseen numeroon ei vielä Suomessa ole tullut ilmi.
Toisessa tapauksessa kolmessa vuodessa yli 400 000 euroa tilin tehnyt saksalaiskräkkeri ohjasi murtamiensa yritysten puhelinjärjestelmiä soittamaan omaan maksulliseen numeroonsa.

Finnetin tiedossa ei ole, että yritysten laskutusepäselvyyksissä olisi aivan vastaavasta tietrmurrosta tullut ilmi, vaan kyse on paljon perinteisemmästä manuaalisista väärinkäytöksistä.

Virussuojaton järjestelmä aina riski

- On vain sellaisia temppuja tiedossa, että virastoon on menty hiippailemaan ja jostakin tyhjästä huoneesta on luuri nostettu ylös, laitettu puhelin soittamaan palvelunumeroon. Nämä tapaukset ovat tulleet esille laskuvalituksen selvittelyn yhteydessä, Toivonen kertoo.

Myöskään soittelu ulkomaisiin maksunumeroihin, esimerkiksi Filippiineillä ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.

- Palvelun lisätaksa ei välity ulkomailta aivan itsestään laskuun, Toivonen kommentoi.

Toivosen mukaan yksittäisten asiakkaiden ja pienyritysten virussuojattomat päätelaitteet ovat ongelmallista. Sisään järjestelmään saadulla Java-koodilla se voidaan ohjelmoida ottamaan nettiyhteys muualle kuin operaattorilta, tästä on esimerkkejä.

Samaa tekniikkaa soveltaen periaatteessa olisi mahdollista ohjelmoida isompikin järjestelmä soittelemaan omia aikojaan, vaikka palvelunumeroihin, jos niitä ei ole erikseen valmiiksi suljettu operaattorijärjestelmässä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää