Mobiili

Valikko

Syytteiden nostaminen pikana Sonera-jutussa raukesi

Kun keskusrikospoliisi päätti keskiviikkona esittää Sonera Oyj:n yritysturvallisuusjohtaja Juha E. Miettisen vapauttamista tutkintavankeudesta, raukesi myös pakkokeinolain säätämä velvoite esittää oikeudelle jutun syyte. Määräaika syytteen nostamiselle oli 15. tammikuuta 2003 mennessä.
- Määräaikaa voi pidentää vielä senkin jälkeen. Periaatteessa tuolloin olisi voitu hakea oikeudelta jakoaikaa, kertoo Helsingin kihlakunnan syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä Markku Pohjanoksa.

Pohjanoksa on Soneran viestintärikosjutun syyttäjä. Hän joutuu kontrolloimaan keskusrikospoliisin esittämiä vangitsemisvaatimuksia, joita hän on pitänyt kohtuullisina, ja esittänyt ne oikeudelle – menestyksellisesti.

- Jokaisen vangitsemisen kohdalla käsitellään kohtuukysymys, onko vangitseminen välttämätöntä tutkinnan turvaamisen kannalta eli, onko perusteltua syytä olettaa, että epäilty vapaana ollessaan yrittää sotkea todisteita, Pohjanoksa sanoo.

Pikaurakan pelko väistyi - hieman

Pohjanoksa huomauttaa, että kaksi alemman tason päällikköä yhtiön turvallisuusosasostolta vapautettiin tiistaina vankeudesta poliisin esityksestä.

Vapauttamiseen ei tarvita syyttäjän läsnäoloa oikeudessa. Tämän haastattelun aikana tuli tieto Miettisen vapauttamisesta, ja keskustelu syyttäjän pikaurakasta rangaistusvaatimuksen valmistelussa muuttui teoreettiteettiseksi.
Pohjanoksa kuitenkin huomauttaa, että epäillyn vapauttaminen tutkintavankeudesta ei missään tapauksessa tarkoita rikosepäilyistä vapautumista.

- Epäillyn vapauttaminen tapahtuu, kun tutkinnalliset syyt eivät sitä enää vaadi, Pohjanoksa sanoo.

Soneralaisia johtajia on vangittuna vielä kaksi ja pidätettynä yksi, entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander. Jos johtajien vangitseminen venyy, esimerkiksi yli seuraavan käsittelypäivän 10.12., pakkokeinolain mukainen syytteen valmistelu aktivoituu uudelleen. Odottaa sopii, että näin ei käy.

Vahinkoa kärsineet esille

Digitodayn tietojen mukaan keskusrikospoliisi etenee Sonerassa tapahtuneeksi epäillyn törkeän viestintäsalaisuuden rikkomisen tutkinnassa jutun asianomistajien kuulemiseen.

Tämä tarkoittaa, että rankempi vaihe tutkintaa alkaa olla takana. Mutta vielä on esimerkiksi ainakin teoreettinen vaara, että asianomistajat eli ne soneralaiset, joiden puhelintietoja on urkittu, tavalla tai toisella ostetaan hiljaisiksi.

Helsingin Sanomien kertoman mukaan sillä oli Sonerassa useita lähteitä, jotka pelkäsivät soitella toimittajille omista puhelimistaan. Nämä henkilöt kertoivat "?pelon ilmapiiristä"? yhtiössä. Myös muilla toimituksilla sattui suhteissa Soneraan hieman vastaavan kaltaisia absurdeja sattumia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      IS:n lukijat äänestivät: Abdul Tuisku on Putouksen uusista sketsihahmoista hauskin!

    8. 8

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    9. 9

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    10. 10

      ”Kyllä me nyt vain odotamme tässä, että juna lähtee” – Järjestelmävika sai matkustajat hämmennyksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää