Mobiili

Valikko

Valokaapelia yhtä laajasti Suomessa ja Ruotsissa

Tietoliikenteen runkoverkkojen kattavuus sekä Suomessa että Ruotsissa on erittäin hyvä. Ruotsissa valokaapeliverkko ulottuu kaikkiin kuntiin, Suomessa yli 95 prosenttiin kunnista. Näissä kunnissa asuu 99 prosenttia suomalaisista. Liikenne- ja viestintäministeriö on selvittänyt Ruotsin ja Suomen valokaapelilla toteutettujen runko- ja alueverkkojen kattavuutta ja kehitystä vuosina 2000?2002.
Ruotsissa valtiovalta on osallistunut valtakunnallisten valokaapeliverkkojen rakentamiseen. Ministeriön selvityksen mukaan Suomessa näin ei ole menetelty muun muassa siksi, ettei ole haluttu tukea vain yhtä tekniikkaa. Laajakaistainen runkoverkko voidaan valokaapelin lisäksi toteuttaa esimerkiksi radiolinkeillä tai kuparikaapeleilla.

Ruotsissa valtio on tukenut vaihtoehtoisen verkon rakentamista. Suomessa 1990-luvun alusta saakka useat yritykset ovat rakentaneet valokaapeliverkkoja. Runkoverkoissa Ruotsissa on Suomea paremmat mahdollisuudet valita vaihtoehtoisten valokaapeliverkkojen väliltä.

Tutkimuksessa vertailtiin myös adsl-liityntäverkkoa, joka on viime vuosina laajentunut nopeasti sekä Suomessa että Ruotsissa erilaisista rahoitusmalleista huolimatta. Viime vuoden lopussa adsl-yhteydet olivat saatavilla noin 70 prosentille väestöstä molemmissa maissa.

Hinnat tasaantuneet

Suomessa adsl-yhteydet ovat olleet kalliimpia kuin Ruotsissa, mutta hinnat ovat tasaantuneet. Adsl:n vaihtoehtoja kuluttajan laajakaistaliittymänä ovat mm. kaapelimodeemi, langaton yhteys tai sähköverkko.

Liikenne- ja viestintäministeriö on myös päivittänyt vuonna 2000 ilmestyneen tutkimuksen valokaapeliverkkojen levinneisyydestä Suomessa. Valokaapeleilla toteutetut runko- ja alueverkot ulottuvat jo kaikkiin merkittävimpiin taajamiin.

Nykyisin 98 prosenttia väestöstä on muutaman kilometrin säteellä valokaapelista. Osa lopuista asuu alueilla, jonne runko- ja alueverkot on toteutettu suurikapasiteettisilla radiolinkeillä. Vuonna 2000 asui vielä viisi prosenttia väestöstä alueilla, jonne ei ollut valokaapeleilla toteutettuja runko- ja alueverkkoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    5. 5

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    6. 6

      Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Taas dramatiikkaa Monte Carlon rallissa, Latvala nousi kolmanneksi

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    5. 5

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    6. Näytä lisää