Mobiili

Valikko

Telejätit Liikasen ovella 3G-vaateineen

Euroopan suurimpien teleyhtiöiden pääjohtajat pyytävät EU:lta apua, jotta tähtitieteellisiä 3g-maksuja voidaan huojentaa. Kolmannen sukupolven matkapuhelinten esiinmarssi uhkaa muutoin jäädä taaperrukseksi. Yritykset tapasivat komissaari Erkki Liikasta keskiviikkona.
Deutsche Telekomin, France Telecomin, BT:n, Philipsin ja Ericssonin tapasivat EU:n tietoliikenneasioista vastaavan komissaarin Erkki Liikasen Brysselissä keskiviikkona.

Financial Timesin mukaan yhtiöt laskevat, että takavuosien kilpailu 3g-toimiluvista maksoi alalle yhteensä 110 miljardia euroa.

Lisenssien lisäksi yhtiö arvioivat 3g-verkkojen rakennuskustannuksiksi 105 miljardia euroa. Tästä summasta on käytetty verkkoihin ainoastaan 12 miljardia euroa, koska 3g on lähtenyt käyntiin takkuillen.

Yhtiöt pyysivät Liikasta harkitsemaan uudelleen toimilupaehtoja. Tiukkojen viranomaisvaatimusten vuoksi kolmannen sukupolven matkapuhelupalvelut ovat rankasti myöhässä. Financial Times ottaa yhdeksi esimerkiksi Ruotsin.

Yhtiöiden mielestä EU:n pitää pidättäytyä uusista vaatimuksista muun muassa laajakaistayhtiöiden sisällön suhteen.

Pääjohtajat uskovat myös, että nykytilanteessa telealan keskittyminen on väistämätöntä. Yrityskauppoja on kuitenkin ollut vaikea toteuttaa kilpailuviranomaisten haukankatseiden alla.

Vastauksessaan Erkki Liikanen usutti yhtiöitä kiihdyttämään investointejaan. Komissaarin mukaan komissio on jo pannut kasaan hyvät raamit telealan kehittämiseksi Euroopassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    2. 2

      Yli 150 sai noroviruksen ravintolasta – syynä saastuneet jääpalat

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    5. 5

      Ruumiin sillalta heittänyt mies mielentilatutkimukseen

    6. 6

      Ilmatieteen laitos varoittaa: puuskittaista myrskytuulta – aineelliset vahingot mahdollisia

    7. 7

      Ihmeellinen munaus Urheilugaalassa, tv-kuvissa täysin väärä mies – ”Mysteeri”

    8. 8

      Yksi kysymys vahvasti esillä Axl Smithin oikeudenkäynnissä: ”Siihen ei varmaan koskaan saada vastausta”

    9. 9

      Diplomi-insinööriksi opiskelevan perheenisän raiskaustuomio lieveni – yhtenä perusteena ”vakaa elämäntilanne”

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    4. 4

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. 6

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    9. 9

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    2. 2

      Yli 150 sai noroviruksen ravintolasta – syynä saastuneet jääpalat

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    5. 5

      Ruumiin sillalta heittänyt mies mielentilatutkimukseen

    6. Näytä lisää