Mobiili

Valikko

Kilpailukyky nojaa korkeaan osaamiseen

Suomen kehityksen ja kilpailukyvyn on nojattava korkeaan osaamiseen, innovaatioon, hyvään sosiaaliseen laatuun sekä inhimilliseen ja sosiaaliseen pääomaan, totesi liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen puhuessaan Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan TKY:n 132. vuosijuhlassa Espoon Dipolissa lauantaina.
Luhasen mukaan kansainvälisessä kilpailussa ratkaisee työntekijän, yrityksen ja kansantalouden tuottavuus. Suomessa tuottavuus on korkein toimialoilla, jotka ovat uudistuneet teknologian avulla.

- Tietoyhteiskuntapolitiikkaan tarvitaan kirkas fokus ja se on yksiselitteisesti tuottavuuden parantaminen. Tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiselle tuotannossa ja koko yhteiskunnassa pitää rakentaa hyvät olosuhteet.

Vipuja etsitään

Liikenne- ja viestintäministeriö etsii tulevan talven aikana määrätietoisesti tieto- ja viestintäteknologian vipuvarsia, joilla talouteen voi kammeta kasvua ja lisätä työllisyyttä mahdollisimman monilla toimialoilla.

Ministeri Luhtanen on huolissaan kehityksestä, jossa yliopistollinen ja muukin tutkimus pirstoutuu pieniin yksiköihin.

- Yksikköjä tulee vahvistaa keskittämällä ja yhdistämällä eikä hajauttamalla sattumanvaraisesti maakuntiin.

- Olen ammattikorkeakoulujen liikkeelle lähdöstä alkaen suhtautunut kriittisesti siihen pyrkimykseen, jonka ydin on rakentaa ammattikorkeakouluista todellisuudessa yliopistoja. Ammattikorkeakoulun tärkein tehtävä on olla mahdollisimman hyvä ammattikorkeakoulu eikä mikään kolmannen luokan yliopisto, Luhtanen muistutti.

Ei yliopistotutkimusta

Ammattikorkeakoulujen tutkimustoiminnassa toimintamallina ei tule olla perinteinen tieteellinen tutkimustyö vaan käytännönläheinen, muun muassa aluetta ja sen yrityksiä ja viranomaisia palveleva selvitys- ja kehitystyö.

- Ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnoista ei tule puoliväkisin tehdä tiedeyliopiston antamia maisterintutkintoja.

Tulevaisuudessa Suomi ei selviydy, jos lähdemme halpatuotannon, matalien palkkojen ja sosiaalisen polkumyynnin tielle. Emme selviä sellaisilla strategioilla, jotka perustuvat bulkkituotantoon, suureen väestöön, halpoihin energialähteisiin tai raaka-aineisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    8. 8

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. Näytä lisää