Mobiili

Valikko

Suomen mobiili on hyvässä nousussa

Mobiilikehitys ja mobiilisijoittaminen on saanut jälleen puhtia Suomessa. Parin kolmen vaisumman vuoden jälkeen ollaan menossa oikeaan suuntaan, vaikka ero ei olekaan vielä dramaattinen. Näin sanoo Juha Mikkola, senior partner riskisijoitusyhtiö Eqvitec Partnersissa.
Mikkolan mukaan suomalaisten mobiiliyhtiöiden liiketoimintasuunnitelmissa ei ole vaisujen vuosien aikana ollut näkyvissä riittävästi globaalia nälkää. Tuoteyhtiötkin ovat tähdänneet vain suurten yritysten alihankkijoiksi. Hänen mielestään Ruotsissa ja Norjassa on eletty jonkin verran rohkeammin.

- Piiskaa on annettu jo tarpeeksi niin teollisuuden omassa piirissä kuin mediassakin. Nyt eletään selvää nousukautta, Mikkola sanoo. Hänen mukaansa mobiiliteknologiaan asetetut odotukset alkavat toteutua. Hän on erityisen tyytyväinen mobiilisähköpostia kehittävän Smartnerin ja mobiilitapahtumien validointiin keskittyvään Valimoon.

Aktiviteetin nousu näkyy selvästi muun muassa hankekannan kasvussa. Eqvitecin osalta se on kasvanut parikymmentä prosenttia useihin satoihin hankkeisiin viime vuonna ja lähestyy jo vuoden 2001 huippuaikoja.

Sijoittajat selvisivät hengissä Suomessa

Mikkolan mukaan ankeat ajat ovat rassanneet ankarasti Ruotsin riskisijoittajia.

- Kymmeniä sijoittajayrityksiä on lopettanut toimintansa Ruotsissa, mutta Suomessa tilanne on säilynyt hämmästyttävän vakaana. Edes sijoittayritysten keskinäiset suhteet eivät ole juuri muuttuneet, hän sanoo.

Suomalaisen perusporukan pysymin hyvin kasassa on Mikkolan mielestä positiivista. Hän uskoo, että pitkäaikainen toiminta markkinoilla kasvattaa suomalaista investointiosaamista.

Ulkomaiset sijoittajat ovat myös palanneet takaisin Suomen markkinoille vaikka heitä ei olekaan yhtä paljon kuin mobiilisijoittamisen hulluina vuosina 2000 ja 2001.

Mikkolan mukaan kansainväliset sijoittajat toimivat Suomessa aina yhteistyössä paikallisten sijoittajien kanssa. Vastavuoroisesti suomalaiset riskisijoittajat hakeutuvat yhteistyöhön suurten kansainvälisten sijoittajien kanssa kun kohteena on kansainvälisesti toimiva yritys.

- Tässä ei ratkaise raha vaan se, että yritykselle saadaan mahdollisimman vahva ja osaava tukia.

Ipo tulee taas

Riskisijoittajan toimintaan kuuluu olennaisesti sopivan exit-strategian löytyminen. Perinteisesti riskisijoittajan palkkapäivä on koittanut kun startup on listautunut pörssiin. Viime vuosina ensiannit ovat kutistuneet lähes olemattomiin.

Mikkola uskoo kuitenkin ipojen, listausantien paluuseen. Hän sanoo olevansa aika varma, että mobiilimarkkinat tiukkenevat listautumisantien näivettymistaudista. He perustaa uskonsa siihen, että markkinoilla on listautumiskelpoisia yrityksiä ja listautumisiin on kertynyt patoutunutta tarvetta.

Mikkolan uskoa lisää globaalin kansantalouden melko hyvä ja vakaa tilanne. Suomessa ja Pohjoismaissa hyödytään lisäksi lähivuosina pienten pörssien yhdistymisestä, mikä luo oikeat likvidit markkinat mobiiliosakkeille.

Keskimäärin riskisijoittaja sitoutuu yritykseen 3-5 vuodeksi. Pörssin lisäksi pääomasijoitta voi saada omansa pois fuusion kautta tai myymällä yrityksen suurelle teolliselle toimijalle.

- Meillä on fuusio ja kauppakeskusteluja paljon enemmän kuin vuosi sitten, Mikkola sanoo.

Yritysten harjoittama riskisijoittaminen on kuihtunut lähes kokonaan pois. Mikkola arvioi, että siitä on jäljellä vain noin viidennes, josta suuri osa lankeaa Nokia kontolle.

Eqvitec PartnersYksityisessä omistuksessa oleva Eqvitec Partners on sijoittanut yhteensä 260 miljoonaa euroa ja lisäksi sillä on kahdessa rahastossa yhteensä 50 miljoonaa euroa odottamassa ottajaa.

Viime vuoden aikana yritys teki kahdeksan uutta sijoitusta, joiden yhteisarvo oli 32 miljoonaa euroa. Se irtautui viidestä yrityksestä.

Eqvitecin sijoitusportfoliossa ovat seuraavat ict-yritykset: AffectoGenimap Group Oy, Aidox Oy, Anilinker Oy, Aplac Solutions Oy, Codetoys Oy, Computas AS, Digia Oy, Dynamic System Solutions Oy, Envox Group AB (publ.), EXLENT AB, Fastrax Oy, FRENDS Technology Oy, Navicore Ltd, Oy 4Pharma Ltd, Samstock Oy, Sanako Corporation, Saraware Oy, Selmic Oy, Smartner Information Systems Oy, SmartTrust AB, Speakanet A/S, TFS Technology AB, Valimo Wireless Oy ja Viz Risk Management Services As.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    4. 4

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    5. 5

      Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

    6. 6

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    4. 4

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    5. 5

      Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

    6. Näytä lisää