Mobiili

Valikko

Smith Barney vähentää Nokiaa

Investointipankki Smith Barney ei tunnu oikein luottavan Nokian tuloksentekokykyyn. Pankki antoi torstaina Nokialle suosituksen «myy». Samalla Smith Barney alensi Nokia osakkeen tavoitehintaansa 12 eurosta kymmeneen euroon.
Smith Barneyn uusista näkemyksistä maailman suurimman kännykkävalmistajan suhteen kertoi Bloomberg News.

Nokia julkistaa viime vuoden ja vuoden 2004 neljännen kvartaalin tuloksensa viikon päästä torstaina eli samaan aikaan kuin kilpailija Siemens.

Eteläkorealainen Samsung, ruotsalais-japanilainen Sony Ericsson ja amerikkalainen Motorola ovat jo omat tuloksensa kertoneet. Yhtiöiden tuloksissa ei ollut moittimista, vaikka Samsungin vauhti tuntui hyytyneen loppuvuotta kohden.

Kilpailijat valittavat Nokian viime keväänä aloittamasta hintakilpailusta, jonka avulla suomalaisyhtiö on kohentanut välillä jo hiipuneita markkinaosuuksiaan.

Keskiviikkona Nokian osakkeen eurokurssi laski 1,9 prosenttia Wall Streetillä Helsingin päätöstasosta. Eilen Nokia päätyi Helsingissä 11,39 euroon eli kurssi putosi 0,96 prosenttia. Osaketta vaihdettiin Hexissä lähes 368 miljoonalla eurolla.

Ollilalla viimeinen sana

Analyytikoiden ja investointipankkien pessimismistä huolimatta Nokia odottaa edelleen matkapuhelinten markkinoiden kasvavan kymmenen prosenttia vuonna 2005. Näin sanoi pääjohtaja Jorma Ollila Financial Timesin haastattelussa juuri ennen joulua.

Monet analyytikot ovat epäilleet Nokian ennusteita, mutta Ollilan mielestä tähän ei ole mitään syytä. Ollila sanoo olevansa luottavainen Nokian ennusteiden pitävyyteen.

FT haastatteli Ollilaa Nokian johtajien muutosten takia. Strategiajohtaja Matti Alahuhdan ja Networksin Sari Baldaufin lähdöt ovat saaneet runsaasti julkisuutta ulkomailla.

Vuonna 2004 kännyköiden markkinoiden arvellaan kasvaneen yli viidenneksellä 630-650 miljoonan yksikön välimaille, Ollila sanoi ennen joulua.

Nokia odottaa oman osuutensa olleen viime vuonna 30 prosentin paremmalla puolella. Tähän uskoo myös tutkimusyhtiö Gartner.

Kilpailevan Sony Ericssonin varataoimistusjohtaja Jan Wäreby sen sijaan uskoo markkinakasvun hidastuvan vuonna 2005 kymmeneen prosenttiin. Wärebyn laskuopilla kännyköitä toimitettiin viime vuonna noin 620 miljoonaa yksikköä, mikä on linjassa Ollilan haarukan kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      Lumisaderintama liikkuu Etelä-Suomen ylitse – liikennevirastolta varoitus ajokelistä

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    9. 9

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    10. 10

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää