Mobiili

Valikko

450-operaattori valitaan ennen kesää

Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt laittaa vapautuneen nmt 450 megahertsin taajuuden toimiluvan hakuun mahdollisimman pian. Tarkoitus on, että verkon rakentava operaattori valitaan ennen kesäkuuta.
Uusi lupa voi tulla hakuun jo ensi kuussa, mutta viimeistään kuitenkin kevään aikana.

– Operaattoreiden arvion mukaan verkon rakennussuunnitelmien tekemiseen kuluu noin kaksi kuukautta. Emme ole asettaneet luvalle mitään ehtoja, mutta suosimme nopeita datayhteyksiä haja-asutusalueille.
Se, joka lupaa rakentaa verkon nopeimmin, saa luvan. Kiinnostuneita ovat olleet muun muassa Cubio, Nordisk Mobil Telefon, Saunalahti, Sonera ja Finnet, kertoo Antti Kohtala liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Vapautuvat taajuudet aiotaan varata haja-asutusalueiden mobiililaajakaistayhteyksiä varten. Mahdollisia tekniikoita yhteyksien toteuttamiseksi ovat ainakin cdma450 ja ofdm-tekniikka. Ministeriö ei aio ottaa kantaa siihen, millä tekniikalla verkkoa rakennetaan.

Parhaimmillaan 54 megabittiä sekunnissa

Ofdm-tekniikka ei ole vielä kaupallisesti laajasti käytössä alueverkoissa. Tekniikkaa kehitetään innokkaasti Yhdysvalloissa, sillä paljon odotuksin ladattu Wimax-teknologia perustuu ofdm-modulointiin. Ofdm:ää ei ole myöskään sidottu taajuuksiin. Sitä käytetään muun muassa uusissa 802.11.a -standardia hyödyntävissä wlan-laitteissa, jotka tarjoavat parhaimmillaan 54 megabitin tiedonsiirtonopeuksia.

– Ofdm-modulointi tukee monitie-etenemistä. Siinä signaali voi tulla kohteeseen useita eri reittejä. Se sopii hyvin esimerkiksi kaupunkiympäristöön, jossa signaali kimpoilee seinistä toiseen, arvioi verkkoteknologioita kehittävän Meshcomin toimitusjohtaja Miska Kaipiainen.

Ofdm:n etuna on myös, että sen avulla saadaan paljon suurempi kapasiteetti käyttöön kuin mihin muuten tietty taajuus riittäisi.

"?Ministeriölle nyt jäitä hattuun"?

Oulun yliopiston CWC-laboratorion johtaja Matti Latva-aho kehottaa ministeriötä laittamaan nyt jäitä hattuun.

– En lähtisi heti rakentamaan 450-taajuusverkkoa, jos kyseessä ovat puhtaasti haja-asutusalueet. 450-taajuuksille voisi olla muutakin käyttöä, ne voi ottaa esimerkiksi osaksi 3g-verkkoja.

Jos ministeriö haluaa nopeasti langatonta laajakaistaverkkoa, se saattaa kallistua jo valmiiseen cdma450-tekniikkaan. Latva-ahon mielestä nyt kannattaisi odottaa ofdm:ää hyödyntävien wimaxin kaltaisten teknologioiden kypsymistä ja vetää ennemmin maakuntiin kuitua.

– Niihin nopeuksiin ei ihan helposti langattomilla teknologioilla päästä.

Ofdm ei syrjäytä 3g:tä aikoihin

Latva-aho uskoo, että ofdm on tulevaisuuden tekniikka. Sen avulla päästään parhaimmillaan jopa 50 megabitin nopeuksiin.

– Jatkossa digit-tv, dab eli digital audio broadcasting, wlan-teknologiat ja kiinteät langattomat teknologiat tukeutuvat tähän.

– Verkon hintaa on vaikea arvioida, koska ofdm ei ole valmis tuote. Wimax-standardissakin menee ainakin kolme vuotta.

Teknologiaa standardoidaan Yhdysvalloissa, mutta siellä sitä suunnitellaan huomattavasti korkeammille taajuuksille kuin 450 megahertsille. Ofdm tai Wimax eivät syrjäytä 3g-verkkoja aikoihin.

– Niin suuret kaupalliset intressit on tehdä 3g:stä bisnestä, että siitä tehdään bisnestä. 4g:n yleistyminen menee 2010-2015 hujakoille. Ja kun 4g aikanaan tulee, se on yhteensopiva 3g-evoluutioiden kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. 6

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    7. 7

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. Näytä lisää