Mobiili

Valikko

Vonagen voip-liikennettä blokattiin taas

Lähinnä Pohjois-Amerikan markkinoille voip-palveluita tarjoava Vonage on ilmoittanut että eräältä sen asiakkaalta on taas estetty voip-liikenteen käyttö. Tällä kertaa asialla oli Clearwire-niminen Internet-palveluntarjoaja.
Vaikka kyseessä onkin yksittäistapaus, eikä varsinaista vahinkoa päässyt syntymään, saattaa tapahtuma olla merkki operaattoreiden kasvavasta huolesta voip-palveluntarjojia kohtaan. Pahimmassa tapauksessa kun perinteiset yhteydentarjoajat jäävät pelkäksi bitinkuljettajaksi muiden tuottaessa lisäarvopalvelut.

Yhteydentarjoajien valituksen aihe onkin, että voip- ja kasvava videopuheluliikenne vaatii lisää kapasiteettia niiden verkoista ilman, että vastaavaa kasvua näkyisi niiden liikevaihdoissa. Tämän vuoksi ne haluaisivat kontrolloida, millaista liikennettä niiden verkoissa kulkee.

Yleinen mielipide sekä regulaattoreiden, kuten esimerkiksi Yhdysvaltain FCC:n, ajatukset ovat kuitenkin perinteisiä yhteysoperaattoreita vastaan. Liikenteen kontrollointi nähdään jonkinasteisena sensuurina, jota ei tulisi harjoittaa.

Käytännössä operaattoreiden vaihtoehdot ovatkin käymässä vähiin. Joko niiden tulee nostaa yhteyksien hintoja, joka yleisen hintakilpailun vallitessa ei ole tavallisesti mahdollista tai tarjota omaa voip-palvelua ja toivoa, että kuluttajat valitsevat sen ulkopuolisen palveluntarjoajan sijasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    2. 2

      Laukaan palosta pelastuneen perheen isälläkin huumetaustaa – laittoi oveen moottoripyöräkerhon tarran

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. 6

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    7. 7

      Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

    8. 8

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    9. 9

      Poliisi tutkii: Alaikäiset ”pissaliisat” murtautuivat kauppakeskukseen – anastivat savukkeita 2300 euron arvosta ja virtsasivat eteiseen

    10. 10

      Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    6. 6

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    9. 9

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    10. 10

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    2. 2

      Laukaan palosta pelastuneen perheen isälläkin huumetaustaa – laittoi oveen moottoripyöräkerhon tarran

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. Näytä lisää