Mobiili

Valikko

VTT kiihdyttää gigabitin vauhtiin langattomasti

VTT johtaa kansainvälistä hanketta, jossa kehitetään langaton tiedonsiirto peräti kymmenen kertaa nykyistä nopeammaksi. Keskuksen mukaan tavoitteena on saada aikaan uusi tiedonsiirtonopeus samalla hinnalla kuin nykyiset parhaat tiedonsiirtonopeudet.
Kehityksen luvataan tuovan kuluttajan ulottuville erittäin nopeasti ja langattomasti tarjottavat tietoliikennepohjaiset palvelut.

VTT kehittää tätä erittäin nopean tiedonsiirron lähetin- ja vastaanotinteknologiaa vain vähän energiaa kuluttavista elektroniikkakomponenteista.

Vuonna 2007 päättyvässä tutkimus- ja kehityshankkeessa VTT tekee tiivistä yhteistyötä yhdysvaltalaisen Berkeleyn yliopiston langattoman tiedonsiirron tutkimuslaitoksen kanssa.

Laitokset määrittelevät yhteisesti uuden tiedonsiirtotekniikan vaatimukset ja suunnittelevat huippunopeassa tiedonsiirrossa tarvittavat lähetin- ja vastaanotinlaitteistot kokonaan uudelle, 60 gigahertsin taajuusalueelle. Tiedonsiirtonopeudeksi suunnitellaan tuhatta megabittiä sekunnissa (eli yksi gigabittiä sekunnissa).

Nykyisistä nopeimmat, lähietäisyydellä toimivat paikallisverkot käyttävät viiden gigahertsin taajuutta ja mahdollistavat enintään noin sadan megabitin tiedonsiirtonopeuden. Vertailun vuoksi mobiiliverkot toimivat nykyisin 1-2 gigahertsin taajuuksilla ja nämä mahdollistavat enintään noin kahden megabitin tiedonsiirtonopeuden.

Kehittämishanke perustuu osittain tutkijavaihtoon VTT:n ja Berkeleyn välillä. Hankkeessa rakennetaan koelaitteisto suunnittelun tulosten käytännön testaukseen. VTT:n tutkimushankkeen rahoittavat VTT ja Tekes sekä Asperation, Elektrobit Microwave, Filtronic, Nokia ja Puolustusvoimat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    9. 9

      Kahta miestä esitetään vangittavaksi Kerimäen ammuskelusta – tulittivat liikkuvaa autoa käsiaseella

    10. 10

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. Näytä lisää