Mobiili

Valikko

TeliaSoneralla sormensa pelissä Pakistanissa

Pakistanin hallitus pyytää lopullisia tarjouksia Pakistan Telecommunication Co:n myyntiin tulevasta 26 prosentin osuudesta lauantaihin mennessä. Kisaan osallistuu myös TeliaSonera turkkilaisen osakkuusyhtiönsä Turkcellin kautta. Pakistanin ay-liike vastustaa koko kauppoja ärhäkästi.
Pakistanin valtionyhtiöiden myynnistä vastaava ministeri Abdul Hafeez Shaikh on pahassa ristiaallokossa innokkaiden ulkomaisten ostajien ja paikallisen ay-liikkeen keskellä.

- Kunnioitamme jo aiemmin tarjouksen tehneille yrityksille antamaamme lupausta, ministeri sanoi Islamabadissa lauantaina.

Kesäkuun 3. päivänä Pakistanin hallitus viivästytti maan suurimman teleyhtiön osittaista yksityistämistä sen jälkeen kun maan ay-liike oli esittänyt omat huolensa osakkeiden myynnistä ulkomaalaisille.

Pakistan Telecommunicationin noin 60 000 työntekijää, jotka kuuluvat yhdeksään eri ammattiliittoon, haluavat hallituksen peruvan koko osakekaupan.

Ay-liike järjesti yhdeksän päivää kestäneen työnseisauksen, joka päättyi vasta hallituksen kanssa tehtyyn laihaan sopuun siitä, että tulevista yksityistämissuunnitelmista kerrotaan unioneille hyvissä ajoin etukäteen, Bloomberg kirjoittaa.

Silti työntekijät ovat yhä niin huolissaan työpaikoistaan, että kieltäytyivät valtion tarjouksesta nostaa teleyhtiön työntekijöiden palkkoja. Sen sijaan työntekijöiden edustaja Maqbool Malik uhkaa, että unionit jumiuttavat Pakistan Telecommunicationin maanlaajuisen puheluverkon kesäkuun 15. päivänä.

Ministeri Shaikhin mukaan Pakistan Telecommunicationin johto on tarjonnut palkankorotuksia, jotka aiheuttavat yhtiölle viiden miljardin rupian eli 83 miljoonan dollarin vuotuiset lisäkustannukset. Kustannukset on tarkoitus rahoittaa juuri osakkeita myymällä.

Turkcellin riita TeliaSoneran riesana

Pakistan Telecommunicationilla on noin viisi miljoonaa asiakasta. Pakistanin valtio omistaa 88 prosenttia yhtiöstä, jonka osakkeista 12 prosenttia myytiin 700 miljoonalla dollarilla vuonna 1994.

Teleyhtiön markkina-arvo on noin 1,5 miljardia dollaria. Osakkeiden kurssi nousi lähes kolme prosenttia Karachin pörssissä perjantaina.

Bloombergin mukaan tarjouskilpailuun osallistuvat ainakin Singapore Telecommunications Ltd., China Mobile Communications Corp., Telekom Malaysia Bhd., Emirates Telecommunication Corp., Saudi Oger Ltd., Turkcell Iletisim Hizmetleri AS, egyptiläisen Almalin johtama sijoittajaryhmä, kuwaitilainen Mobile Telecommunications Co. ja Saudi Telecom Co.

TeliaSoneran mahdollisuuksia tarjouskilpailussa on vaikea arvioida, koska yhtiön näkymiä synkentää kuuluisa kiista Cukurova Groupin omistamista Turkcellin osakkeista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    8. 8

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. Näytä lisää