Mobiili

Valikko

Helsinki vaihtaa TeliaSoneraan

TeliaSonerasta tulee uusi Helsingin kaupungin puhelinpalvelujen tuottaja. Liikepalvelulautakunta päätti asiasta tiistaina ylimääräisessä, salassa pidetyssä kokouksessaan, kertoo Helsingin Sanomat.
Puhelinoperaattori vaihdetaan kilpailutuksen jälkeen. Vanhan hovihankkijan Elisan vaihtaminen TeliaSoneraan pienentää Helsingin puhelinpalvelujen kuluja yli kuudella miljoonalla eurolla vuodessa.

Helsingin puhelinpalvelujen kilpailutuksen suunnittelu alkoi kaksi vuotta sitten. Tavoitteena olivat kustannussäästöt ja palvelujen parantaminen.

- Näin suurta vuosisäästöä en kilpailutuksessa muista koskaan saavutetun, ja olen ollut lautakunnassa jo yhdeksän vuotta, liikepalvelulautakunnan puheenjohtaja Veikko Vermilä (sd) ällisteli kokouksen jälkeen, Helsingin Sanomat raportoi.

Viime vuonna Helsinki maksoi Elisalle 11,1 miljoonaa euroa. TeliaSonera tarjoaa palvelut noin viidellä miljoonalla eurolla vuodessa.

Puhelinoperaattorin vaihdon myötä Helsingin kaupungin puhelinpalvelujen numerointi yhtenäistetään. Uudet numerot ovat kaikki 31-alkuisia, kun nykyään virastoilla on erialkuisia puhelinnumeroita.

Uudet puhelinpalvelut otetaan käyttöön mahdollisimman pian ja viimeistään seuraavan 13 kuukauden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    6. 6

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    10. 10

      612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    6. Näytä lisää