Mobiili

Valikko

Tele2 tähyilee nyt Saksan suuntaan

Ruotsalainen mobiilioperaattori jatkaa markkinoiden vyörytystä Euroopassa. Yhtiö neuvottelee nyt neljän saksalaisen operaattorin kanssa yhteistyöstä. Toimitusjohtaja Lars-Johan Jarnheimer lupailee markkinaliikettä ennen vuodenvaihdetta.
Bloombergille antamassaan haastattelussa Tele2:n toimitusjohtaja Lars-Johan Jarnheimer vahvistaa neuvottelut saksalaisten kanssa.

- Juuri nyt yhteisyrityksen perustaminen jonkun kumppanin kanssa näyttää houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, Tele2:n vetäjä sanoo.

Jarnheimerin mielestä mahdollinen saksalainen kumppanuus voisi muistuttaa Tele2:n ja ranskalaisen Neuf Telecomin nykyisen yhteisyrityksen mallia. Toisen neljänneksen aikana Tele2 lapioi 329 miljoonaa Ruotsin kruunua Neufin verkkoinvestointeihin ja sai vastineeksi halvemmat verkkovierailumaksut.

Toisaalta Tele2 on viime aikoina siirtynyt yhä enemmän suosimaan omia verkkoinvestointeja mieluummin kuin tyytynyt vuokramaan verkkokapasiteettia, uutistoimisto Direkt muistuttaa.

- Kyllä meille investoinnit sopivat, kunhan saavutamme riittävät asiakasvolyymit, joilla pääsemme kevyempiin kustannuksiin, Jarnheimer sanoo.

Tele2 on panostanut omiin verkkoihin myös Ruotsissa viime aikaisten pettymysten jälkeen. Tele2 hävisi viime vuoden lopussa tanskalaiselle TDC:lle tarjouskilpailun Songista ja joutui seuraamaan katseella, kun norjalainen Telenor kaappasi keväällä ruotsalaisen Bredbandsbolagetin Jarnheimerin nenän edestä.

- Yritimme ostaa Songin, mutta hinta nousi liian korkeaksi. Samoin kävi Bredbandsbolagetin tapauksessa, Jarnheimer kuvailee karvaita tappioita tarjouskilpailuissa.

Pyreneiden niemimaa kiinnostaa

Nyt Tele2 silmäilee myös Portugalin suuntaan, jossa Jarnheimer näkee alhaisen laajakaistatiheyden ja jonka markkinoilla toimii vähän operaattoreita. Aiemmin kesällä Jarnheimer avasi Tele2:n lompsan yritysostolla Espanjassa.

Myös Isossa-Britanniassa riittää markkinakasvun varaa.

- Britanniassa meidän pitää harkita huolellisesti seuraavaa askeltamme. En vielä osaa sanoa, millainen siitä tulee, Jarnheimer sanoo.

Alankomaissa viranomaiset ja oikeusistuin ovat kiinnostuneet yhtiön tarjouksesta ostaa sikäläinen Versatel. Ratkaisujen päivät lähestyvät Hollannissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    2. 2

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    7. 7

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    8. 8

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    2. 2

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    6. Näytä lisää