Mobiili

Valikko

Nokia kaappasi kärkisijan Venäjällä kännyköissä

Venäjä nousee kappalemääräisellä myynnillä mitattuna Euroopan suurimmaksi matkapuhelinmarkkinaksi tänä vuonna. Perinteisesti ykkössijaa on hallinnut Saksa.
Näin arvioi tutkimuslaitos Strategy Analytics. Nokia on kovien markkinointipanostusten avulla noussut Venäjän matkapuhelinkaupan ykköseksi.

Strategy Analytics arvioi, että kuluvana vuonna Venäjän matkapuhelimien myynti nousee 37 miljoonaan kappaleseen viime vuoden 30 miljoonasta. Saksassa myydään arviolta 32 miljoonaa kännykkää tänä vuonna.

Matkapuhelinvalmistajista Nokia on kohonnut korealaisen Samsungin ohi Venäjän markkinajohtajaksi tänä vuonna. Nokia kaappasi ykkössijan panostamalla aiempaa enemmän markkinointiin.

- Viimeiset viisi vuosineljännestä olemme pistäneet huimasti enemmän rahaa markkinointiin. Nyt alamme pikkuhiljaa olla panostuksissa samalla tasolla kuin pahimmat kilpailijamme, Taloussanomien haastattelema Nokian Venäjän-myynti- ja markkinointiyksikön johtaja Kenneth Jönsson sanoo.

"Parhaiten myy Nokian 8800-malli"

GFK-markkinatutkimuslaitoksen mukaan Nokian osuus Venäjän markkinasta on arvossa mitattuna 28 prosenttia.

Nokian vahventunut asema Venäjällä saa tukea moskovalaisessa kauppakeskuksessa.

- Nokia on liikkeemme myyntiykkönen. Parhaiten liikkeessämme myy Nokian 8800-malli. Seuraavaksi suosituimpia merkkejä ovat Samsung ja Sony Ericsson, ION-elektroniikkamyymälän johtaja Dmitri Shinelev sanoo.

Jönsson myöntää Samsungin olevan Nokian kovin kilpailija Venäjällä.

Hänen mukaansa Nokia on kuitenkin pystynyt kasvamaan itänaapurissa markkinoita nopeammin. Tänä vuonna kännykkämyynti on hänen mukaansa paisunut Venäjällä lähes 30 prosenttia. Eikä rajulle kasvulle näytä tulevan loppua ainakaan ihan heti.

- Uskon, että kasvu jatkuu ainakin pari vuotta. Enkä näe mitään syytä, miksi se olisi hidastumassa.

Kovin kisa keskihintaisissa

Nokia on Venäjällä Jönssonin mukaan markkinajohtaja sekä kalliissa että halvoissa kännykkämalleissa. Kovin kilpailu tapahtuu keskihintaisten puhelimien myynnissä.

Nokian suuresta panostuksesta Venäjään kielii myös se, että yhtiö sijoitti ensimmäisen kansainvälisen lippulaivamyymälänsä Moskovaan. Nokian lippulaivamyymälöitä tulee maailman suurimpiin ostoskaupunkeihin kaikkiaan 18 seuraavien kahden vuoden aikana.

Kilpailijat puhaltavat Venäjällä kuitenkin paljon lähempää Nokian niskaan kuin muilla kehittyvillä markkinoilla.

- Nokia on kännyköiden kappalemyynnillä mitattuna Venäjällä vasta kolmantena Motorolan ja Samsungin jälkeen. Arvossa mitattuna puolestaan kärkikolmikon eli Motorolan, Samsungin ja Nokian markkinaosuudet ovat lähes tasoissa. Ne vaihtelevat vain parin prosenttiyksikön sisällä, arvioi Anton Kuznetsov Venäjän matkapuhelinmarkkinoita seuraavasta Sotovik-tutkimuslaitoksesta.

Hän katsoo GFK:n ilmoittaman Nokian 28 prosentin Venäjän markkinaosuuden olevan jonkin verran liian korkea. Kuznetsovin mukaan Nokialla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet kasvattaa siivuaan venäläisten tulojen kasvaessa nyt kovaa tahtia.

- Nokia ja Samsung menestyvät Venäjällä säännönmukaisesti hyvin vaurailla alueilla, joilla myytyjen puhelinten keskihinta on korkealla. Köyhillä alueilla, joilla myydään enemmän halpoja puhelimia, johtavat Motorola ja Siemens.

Siirtymä kalliimpaan käynnissä

Myös Jönsson vahvistaa venäläisten siirtyvän kalliimpiin kännyköihin heti, kun tulot antavat tähän mahdollisuuden.

- Se trendi on selvästi lisääntymässä. Esimerkiksi multimediapuhelimemme ja 8800-mallimme ovat olleet suurmenestyksiä Venäjällä.

Lokakuussa Nokia arvioi, että sen osuus maailman matkapuhelinmarkkinoista on 33 prosenttia. Yhtiö ennakoi samalla, että tänä vuonna maailmassa myydään noin 780 miljoonaa kännykkää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    5. 5

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    5. 5

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    6. Näytä lisää