Mobiili

Valikko

Motorola kasvoi kännykkävalmistajista eniten

Amerikkalainen Motorola lisäsi viidestä suurimmasta matkapuhelinvalmistajasta eniten kappalemääräistä myyntiään viime vuonna. Yhtiön kännyköiden myynti kasvoi viimeisellä vuosineljänneksellä huikeat 40 prosenttia edellisen vuoden lukuihin verrattuna.
Seuraavaksi eniten kappalemääräistä myyntiään kasvattivat viimeisellä vuosineljänneksellä Nokia ja eteläkorealainen LG. Nokian puhelinmyynti kasvoi 25 prosenttia ja LG:n 24 prosenttia.

Motorolan markkinaosuus kasvoi viime vuonna noin kolme prosenttiyksikköä. Vastaavana ajankohtana Nokian markkinaosuus kasvoi yhden prosenttiyksikön.

Viime vuonna Nokian puhelimia myytiin kuitenkin maailmassa enemmän kuin markkinakakkosen Motorolan ja markkinakolmosen Samsungin puhelimia yhteensä.

Pienemmistä valmistajista eniten myyntiään paransi Sony Ericsson, joka myi puhelimiaan viime vuonna lähes yhtä paljon kuin LG.

Nokian Euroopan kasvu Multimediasta

Nokian kannalta viimeinen vuosineljännes oli poikkeuksellinen, koska suurimman Mobile Phones -toimialan puhelinmyynti ei kasvanut Euroopassa. Sen sijaan Nokian Multimedia-toimialan puhelinmyynti kasvoi Euroopassa erityisesti 3G-puhelimien kysynnän kasvaessa. Nokian kilpailijoista kaikki ilmoittivat lisänneensä myyntiään Euroopassa.

Nokia ja Motorola ovat perinteisesti olleet suurimmat voittajat joulumarkkinoilla, jolloin kysyntä kohdistuu pääasiassa keskihintaisiin ja sitä halvempiin puhelimiin. Motorola lisäsi viime vuonna myyntiään joulumarkkinoilla suhteellisesti enemmän kuin Nokia.

Samsungin myynnin huippu ajoittuu normaalin kausivaihtelun mukaisesti ensimmäiselle vuosineljännekselle.

Viime vuonna 800 miljoonaa kännykkää

Matkapuhelinvalmistajien kappalemääräisen myynnin kovat kasvuluvut johtuvat siitä, että puhelimien kysyntä markkinoilla on edelleen korkea. Nokia arvioi matkapuhelinmarkkinoiden kasvaneen viime vuonna 24 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Arviot viime vuoden kokonaismyynnistä ovat keskimääräin noin 800 miljoonaa puhelinta.

Kovasta kasvusta huolimatta matkapuhelinvalmistajia vaivaa markkinoilla vallitseva ankara hintapaine, joka heikentää valmistajien kannattavuutta.

Nokian liikevaihto kasvoi eniten kasvavilla markkina-alueilla Kiinassa, Intiassa ja Venäjällä. Hintapaineen takia Nokian ja lähes kaikkien sen kilpailijoiden puhelimien keskihinnat laskivat vuoden aikana.

Nokialla on vaikeuksia Latinalaisessa Amerikassa, jossa puhelimien kappalemääräinen myynti kasvoi ainoastaan neljä prosenttia vuoden 2004 lopusta. Motorola ilmoitti olevansa alueen vahva markkinaykkönen.

Motorolan menestystä vauhditti etupäässä ohut simpukkamalli Razr. Nokian vahvinta aluetta kehittyneillä markkinoilla ovat 3G-puhelimet, joissa se saavutti toisella vuosineljänneksellä ensi kertaa markkinajohtajuuden.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Kaikki rakastivat sitä!”

    2. 2

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    3. 3

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    8. 8

      Kalifornian tulipalossa kuolleiden määrä voi kasvaa tuntuvasti

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Kaikki rakastivat sitä!”

    2. 2

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    3. 3

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    6. Näytä lisää