Mobiili

Valikko

Aasia valtasi Cebit-messut

Hallitsevat teemat tämän vuoden Cebit-messuilla ovat Aasia ja mobiliteetti. Taiwanin, Kiinan Kansantasavallan ja Etelä-Korean näkyvyys näyttelytiloissa on entisestään korostunut.
Vodafonen pääjohtaja Arun Sarin hehkutti keskiviikon avajaisissa, että matkapuhelinala on vielä nuori. Hänen mukaansa analyytikot, jotka maalaavat alan kypsyneeksi ja taantuvaksi, ovat väärässä.

– Tämän päivän digitaaliset kuluttajat kirjoittavat huomispäivän mobiilit menestystarinat.

Sarin ennusti, että digitaaliset palvelut siirtyvät internetistä mobiiliverkkoihin, kun uudet, nopeammat verkkotekniikat tulevat käyttöön.

Hän muistutti, että maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka eivät ole koskaan soittaneet puhelimella. Ensimmäisen puhelunsa he soittavat todennäköisesti matkapuhelimella.

Kännykkätelevisio etualalla

Kännykkätelevisio nousi tärkeimmäksi mobiilialan teemaksi.

EU-komissaari Viviane Reding toi esille kännykkätelevision leviämistä hidastavat erilaiset lait ja säännöt.

Tietoyhteiskuntakomissaarin mukaan EU:n komission tulee päättää vuoden kuluessa sääntöjen yhdenmukaistamisesta.

– Laajasti hyväksytyn standardin olemassaolo on äärimmäisen tärkeää skaalaetujen saavuttamiseksi. Mielestäni asialla on kiire: päätös täytyy tehdä vuoden kuluessa.

Suuret odotukset

Nokia lataa suuret odotukset kännykkätelevisioon, joka noudattaa dvb-h-tekniikkaa.

Kukaan Cebitissä ei näytä kiistävän kännykkätelevision tulevaa menestystä, mutta laitteen käyttämistä standardeista valmistajat ovat eri mieltä.

Hannoverissa vahvasti esiintyvä Samsung ei ota kantaa standardeihin eikä käyttöjärjestelmiin. Torstaina Samsung julkisti tukevansa kaikki kilpailevia verkkostandardeja, mahdollisesti myös amerikkalaisen Qualcommin yksin hallitsemaa MediaFlow'ta.

Euroopan markkinoille Samsung tulee tänä keväänä ja tuo dbm-lähetysstandardia tukevat päätelaitteet. Suuri vetonaula ovat Saksassa järjestettävät jalkapallon maailmamestaruuskisat, joita Samsung sponsoroi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. 6

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. Näytä lisää