Mobiili

Valikko

Henry Tirri: kännykät auttaisivat pandemian hahmottamisessa

Aina taskussa kulkevalla kännykällä voi tehdä muutakin kuin soittaa tai lähettää kuvia. Kännykät voivat haistella toisia kännyköitä, eli selvittää, onko toinen kännykkä lähellä.
- Voimme tallentaa tietoa siitä, kuinka kauan olemme muiden kännyköiden läheisyydessä. Tällä tavalla esimerkiksi kosketusviruksista voidaan tehdä erittäin tarkkoja epidemiologisia estimaatteja, Nokian tutkimuskeskuksen "Research Fellow", tietojenkäsittelytieteen professori Henry Tirri kertoo.

Pandemian oloissa tällaisen kartan avulla voidaan löytää tartuntalähde ja seurata epidemioiden leviämistä. - Toteuttamisen esteenä ei suinkaan ole teknologia vaan se, sallitaanko valvonta. Tällaisia mahdollisuuksia voisi kuitenkin vakavan pandemian varalta miettiä, Tirri ehdottaa.

Kännykkäkuva vammasta päivystykseen

Päivystyshoidon tehostamiseksi täytyy kehittää uusia ratkaisuja, pohdittiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin Päivystyksen uusi aika -kongressissa Jyväskylässä perjantaina.

Kongressissa puhuneen Tirrin mukaan teknologian kehittäminen ja kalleus eivät ole ongelmia, vaan pikemminkin se, onko toisessa päässä halua ottaa vastaan tietoa tällä tavalla.

Nykyiset kamerakännykät lähettävät jo hyvätasoisia kuvia, ja olisi mahdollista, että esimerkiksi vanhemmat lähettäisivät kuvia lastensa vammoista päivystykseen jo ennen sinne lähtöä.

Päivystyksessä osattaisiin varautua potilaan tuloon etukäteen ja hoitoaika lyhenisi, Tirri mietti kongressin järjestäjien mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. 6

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    9. 9

      Kolmivuotias lyö ja häiriköi päiväkodissa – mikä neuvoksi? Psykologi: ”Syrjäytyminen on jo alkanut”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. Näytä lisää