Mobiili

Valikko

Jippii-sotkut menivät syyteharkintaan

Teleoperaattori Jippiitä ja sen johtoa koskevat rikosepäilyt ovat siirtyneet Helsingin kihlakunnan syyttäjävirastoon syyteharkintaan. Kihlakunnansyyttäjä Riitta Partia arvioi, että tuomioistuinkäsittely tuskin alkaa tänä vuonna.
Pörssirikoksista epäiltynä on toistakymmentä Jippiin johdossa toiminutta henkilöä.

Partia aikoo pyytää keskusrikospoliisilta vielä lisäselvityksiä Jippiin sisäpiirin kaupankäynnistä. Lain mukaan myös vastaajat voivat pyytää poliisilta lisätutkintaa, mikä osaltaan voi lykätä lisää tuomioistuinkäsittelyn alkamista.

Partian mukaan Jippiin entisen johdon omaisuutta ei ole esitutkinnan aikana takavarikoitu. Hän on ollut tiiviisti mukana poliisin esitutkinnassa.

Esitutkinnassa on selvitetty, ovatko eräät Jippiin hallinnossa ja yhtiössä eri tehtävissä työskennelleet henkilöt syyllistyneet sisäpiiritiedon väärinkäyttöön, törkeään sisäpiiritiedon väärinkäyttöön, arvopaperimarkkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen, törkeään kurssin vääristämiseen tai kirjanpitorikokseen vuoden 2001 aikana.

Koskaan aikaisemmin ei ole pörssiyhtiötä eikä sen johtoa Suomessa epäilty kurssin vääristämistä. Keskeinen osa esitutkintaa ovat olleet Jippiin Saksan tytäryhtiöissä tehdyt liiketoimet.

Suomessa on tuomittu vain yksi henkilö törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Tamperelainen liikemies sai rikoksesta kesällä 2005 viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Hän osti suuren määrän puhelinyhtiö Soonin osakkeita päivää ennen kuin teleoperaattori Elisa julkisti ostotarjouksensa Soonin omistajille.

Rahoitustarkastus teki Jippii Groupista eli nykyisestä Saunalahdesta poliisille tutkintapyynnön keväällä 2003. Tutkintapyyntö koski yhtiön pörssitiedottamista ja yhtiön vastuuhenkilöiden yhtiön osakkeilla tekemiä kauppoja vuonna 2001.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    3. 3

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    4. 4

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    7. 7

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    3. 3

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    4. 4

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää