Mobiili

Valikko

Benefonin TWIG odottelee läpimurtoja

Mobiilin telematiikan laitteita valmistava Benefon onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan tammi-kesäkuussa. Tulos oli entistä enemmän tappiolla, mutta kannattavuuden ennakoidaan paranevan uuden TWIG - tuoteperheen myötä.
– Seuraavat 12 kuukautta näyttävät erittäin lupaavilta sekä paikannus- että matkapuhelinmarkkinoiden kannalta, toteaa toimitusjohtaja Jonathan Bate tiedotteessa.

– Kuluvalla neljänneksellä lanseeramme TWIG Discoveryn, joka on ensimmäinen matkapuhelin maailmassa, johon on rakennettu sisäinen suuntavaisto.

Benefonin tulos ennen veroja oli tammi-kesäkuussa 2,2 miljoonaa euroa miinuksella, kun se vuotta aikaisemmin oli puoli miljoonaa euroa tappiolla. Liiketappio paisui 1,1 miljoonasta eurosta 2,1 miljoonaan euroon.

Huhti-kesäkuun liiketappio oli 0,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 0,7 miljoonaa euroa.

Tammi-kesäkuun liikevaihto laski 3,7 miljoonasta eurosta 3,3 miljoonaan euroon.

Benefon kertoo saaneensa merkittävän myyntikanavan ja mahdollisuuksia TWIG Discoverylle. Yhtiö arvioi, että paikannuslaitteiden kysyntä jatkaa loppuvuoden kasvuaan. Pelkästään Länsi-Euroopassa niiden määrän uskotaan kasvavan yli sataan miljoonaan seuraavan viiden vuoden aikana.

–Olemme valmiita tuomaan markkinoille ensiluokkaisen gps/gsm tuotevalikoiman vuonna 2007, johon kuuluvat älypuhelimet ja 3G-alusta, Bate sanoo.

Benefonin mukaan TWIG:in tuotannon käynnistymisellä kuluvalla neljänneksellä on myönteinen vaikutus yhtiön taloudelliseen tilanteeseen. Yhtiö alensi elokuun alussa liikevaihto- ja kannattavuustavoitteitaan tälle vuodelle johtuen TWIG Discoveryn myöhästymisestä.

–TWIG-toimitukset merkitsevät huomattavaa parannusta liikevaihtoon, myyntikatteeseen ja kannattavuuteen, tiedotteessa sanotaan.

Benefon ennakoi neljännen neljänneksen liikevaihdon yltävän 17,5 miljoonaan euroon ja liikevoiton 3,3 miljoonaan euroon. Tuloksen ennakoidaan pysyvän positiivisena kaikilla neljänneksillä vuoden 2007 ajan.

Aiemmin kerrotun mukaisesti koko tämän vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan 24,8 miljoonaa euroa ja liiketuloksen puoli miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    9. 9

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    10. 10

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. Näytä lisää