Mobiili

Valikko

Mobiilityö kasvaa Suomessa ulkomaisella rahalla

Toistakymmentä mobiilialan kehittäjäyritystä on myyty Suomen ulkopuolisille sijoittajille parin kolmen viime vuoden aikana. Yrityskaupat näyttävät onnistuneen hyvin ja suurin osa kaupan kohteena olleista yrityksistä on kasvattanut toimintaansa Suomessa.

Myös mobiiliyritysten johtajien taidot ovat käyneet hyvin kaupaksi. Monet suomalaisjohtajat ovat saaneet vastuullisia tehtäviä uuden omistajan palveluksessa.

- Maailmalla kerätty statistiikka osoittaa, että yrityskaupat ovat riskisijoituksia. Epäonnistuneessa fuusiossa syntipukiksi leimataan usein pienempi, ostettu yritys, sanoo alalla yritysten myyjänä toimiva Nexit Venturesin partneri Artturi Tarjanne.

Hänen mukaansa vaikeudet koskevat myös teknologiayritysten fuusioita.

- Yritysoston lähtötilanne ja päämäärä ovat tärkeitä. Pienillä markkinoilla toimivilla teknologian kehittäjillä on usein edessään vain kaksi mahdollisuutta: Jäädä kotimaahan näivettymään tai hankkia pääomaa ja myyntikanavia ryhtymällä osaksi kansainvälistä organisaatiota.

Tarjanne huomauttaa, että kanavan rakentaminen hyvällekin tuotteelle voi käydä liian kalliiksi tai viedä liian kauan.

- Usein ei edes kannata rakentaa myyntikanavaa yhtä tuotetta tai teknologiaa varten. Suomessa, jossa kehitystyöhön satsataan paljon, vain Nokialla on sellaiset kanavat, joilla voidaan saada kunnon hyöty irti mobiilialan tutkimuksesta ja kehityksestä.

Tarjanne sanoo, että tällä hetkellä markkinoilla arvostetaan mobiiliosaamista. Yrityksiä ostetaan kohtuullisen kovalla hinnalla.

- Nyt arvostus näkyy selvänä rahana eikä vaan suurena mediahehkutuksena niin kuin vuosituhannen vaihteessa.

Tarjanne pitää hyvänä sitä, että ostettujen suomalaisyritysten avainhenkilöt siirtyvät töihin ulkomaille.

- Kun he palaavat kokeneempina takaisin Suomeen, heillä on paremmat eväät käynnistää uusia, maailmalla kiinnostavia yrityksiä.

- Sarjayrittäjien kautta Suomeen saadaan lisää pääomaa, lisää työpaikkoja ja osaamista ja verottajan kautta myös yhteiskunta hyötyy rahallisesti.

Rasmus Molander on samaa mieltä Tarjanteen kanssa Teknillisessä korkeakoulussa viime vuoden kesällä tarkastetussa diplomityössä "Riskisijoittajien kansainväliset irtautumiset":

Innovaatioon pohjautuvissa yrityksissä työpaikat myös usein säilyvät ja jopa lisääntyvät, toisin kuin tuotantointensiivisissä yrityksissä, joissa tuotanto siirretään halvan työvoiman maihin, Molanderin selvitys osoittaa.

- Myös yrittäjän nopeampi irtautuminen yrityksestä mahdollistaa sarjayrittäjyyden, jossa aikaisempaa kokemusta voidaan nopeammin kierrättää yritysten osaamispääomana.

- Kansainvälisten yrityskauppojen tuomat korkeammat tuotto-odotukset houkuttelevat enemmän investointeja kehittyviin korkean teknologian yrityksiin ja voivat sitä kautta luoda työpaikkoja ja osaamista Suomeen.

Molanderin mukaan oikeaan aikaan ajoitettu yrityskauppa mahdollistaa tuotteen ja yrityksen pääsemisen kansainvälisille markkinoille.

Maailmalle myytyjä

Maailmalle myytyjä suomalaisia mobiilialan yrityksiä:

Akumiitti Telitas Group

Animoi Macromedia

Benefon Brian Katzen, et al

Bitboys ATI Technologies

Distocraft Ericsson

Eimo Foxconn

Fathammer Telcogames

Fujitsu Services online billing Cboss

Hybrid Nvidia

Iobox Terramobile

Jippii Mobile Entertainment useita ostajia

Mobile Avenue Aspiro

Mr. Goodliving Real Networks

Netikos Etnoteam

Oplayo Slice Wireless

Smartner Seven

Smarttrust Carlyle Group

Sumea Digital Chocolate

WES Akumiitti

Zed LaNetro

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    6. Näytä lisää