Mobiili

Valikko

Samsung, LG julkistivat hsdpa-älypuhelimet

Symbian ja Nokia pitävät pintansa älypuhelimien kehityksessä. Samsung ja LG Electronics julkistivat tänään Lontoon Symbian-tapahtumassa puhelimia, joka perustuvat Symbianin uuteen 9.2 käyttöjärjestelmäversioon ja Nokian sen päälle tekemään S60 3-painokseen.

Samsung SGH-i520 on liukukantinen hsdpa-puhelin, jossa on kaksi kameraa, parempi niistä ottaa kahden megapikselin kuvia. Siinä tavanmukainen älypuhelimen varustus. Sisäänrakennettua muistia on vain 45 megatavua, mutta sitä voi lisätä microSD-kortilla. Se tukee Windows Median ääni- ja videoformaattia.

Myös LG julkisti liukumallisen hsdpa-puhelimen. JoY-nimisen laitteen on määrä tulla markkinoille vuoden 2007 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Yhteistä näille puhelimille on se, että ne käyttävät S60 3rd Editioninin Feature Pack 1:ä, jonka Nokia julkisti samassa Smartphone-tilaisuudessa Lontoossa.

Feature Pack 1 tuo käyttöliittymäalustaan lisää piirteitä, mutta se on täysin yhteensopiva peruskolmosversion kanssa. Uusiin piirteisiin kuuluu ennen kaikkea vahvempi selain, joka tukee kaikkia web-sivustoja ja mobiiliin optimoituja sivuja. Siinä on salasanatoiminto ja kelluva työkalupakki.

Kuluttajaa kosiskellaan erityisesti ääniviesteillä, videosoittoäänillä, animoiduilla näytönsäästäjillä ja useilla hälytysäänillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    4. 4

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    5. 5

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    10. 10

      Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    4. 4

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    5. 5

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    6. Näytä lisää