Mobiili

Valikko

S-ryhmä harkitsee ryhtymistä virtuaalioperaattoriksi

Suomalaiset päivittäistavaraketjut harkitsevat virtuaalisiksi matkapuhelukauppiaiksi ryhtymistä suurten eurooppalaisten tavarataloketjujen mallin mukaan. Yksi aktiiveimmista on kovassa vedossa oleva S-ryhmä.

Esimerkiksi S-ryhmä selvittelee aktiivisesti verkkoliiketoiminnan johtajan Visa Palosen mukaan virtuaalioperaattoriksi ryhtymistä, vaikka asiasta ei ole tullut vielä mitään sen valmiimpaa.

- Toki kaikki uudet palvelut kiinnostavat ja asiaa on selvitelty, mutta mitään päätöksiä tälle alueelle menemisestä ei sinänsä ole olemassa, sanoo Palonen.

Katteen tekeminen on kuitenkin hankalaa, koska kännykkämarkkinoilla on kova kilpailu.

- Kun hintakilpailu meni niin kovaksi perinteisillä operaattoreilla matkapuheluissa, se söi pohjan pois virtuaalioperaattoreiden mahdollisuudelta toimia tehokkaasti, sanoo Palonen.

Stockmann on tutkinut myös virtuaalioperoinnin mahdollisuutta, mutta ostopäällikkö Jarmo Salmi pitää sitä nykyisessä markkinatilanteessa aika riskaabelina.

- Puoli vuotta on vasta kulunut siitä, kun 3G on avautunut. Vieläkin palvelupaketointi ja kytkykauppa ovat niin alussa, että täytyy katsoa, mitä se malli on, sanoo Salmi.

Keskolla ei ole suunnitelmia Pirkka-liittymän lanseeraamiseen lähitulevaisuudessa.

- Meillä ei ole minun tietääkseni edes keskusteltu siitä. Minulle tuo asia on henkilökohtaisesti vieras. En ole sen bisneslogiikkaan perehtynyt, sanoo Keskon tietohallintojohtaja Eero Vesterinen.

Keswellin omistama Anttilan tavarataloketju sen sijaan tietää, mistä on kyse.

- Liittymäasiat ja kännykkäpalvelut ovat meillä tapetilla, mutta meillä ei ainakaan vielä tällä hetkellä ole mitään suunnitelmia, että me lähdetään semmoiseen. Ollaan kuulolla ja hermolla siinä, paljastaa tuotepäällikkö Miikka Silander.

Kalliita verkkoinvestointeja tehneet matkapuhelinoperaattorit eivät ole kovin innostuneita vuokraamaan verkkoaan ulkopuolisille, vaikka EU:n säännöt siihen pakottavatkin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Poliisi tutkii ravihevosten kuolemaa Ruotsin-laivalla – toinen tammoista Jaajo Linnonmaan firman

    6. 6

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Poliisi tutkii ravihevosten kuolemaa Ruotsin-laivalla – toinen tammoista Jaajo Linnonmaan firman

    6. Näytä lisää