Mobiili

Valikko

Qualcomm kiistää Nokian väitteet patenttikinassa

Kännyköiden siruja valmistava Qualcomm kiistää vaativansa kännykkä- ja verkkoyhtiöiltä liian korkeita korvauksia patentoimansa teknologian käytöstä.
Kännyköiden siruja valmistavan Qualcommin Euroopan-toimitusjohtaja Andrew Gilbert ihmettelee Nokian toimintaa patenttikiistassa. Qualcomm on kiistellyt pitkään Nokian kanssa patenttikorvauksista.

– On surullista, että Nokia on tehnyt paljon julkisia kannanottoja asiassa. Näyttää siltä, että Nokia on haluton allekirjoittamaan uutta sopimusta, kun vanha sopimus huhtikuun alussa umpeutuu, Gilbert sanoo.

Kiistassa on kysymys 3G-puhelimissa käytettävien wcdma-teknologian patenttikorvauksista. Nokia maksaa nykyisin viisi prosenttia jokaisen 3G-puhelimen hinnasta patenttikorvauksena Qualcommille. Yhtiöt ovat käyneet asiasta keskenään sanasotaa julkisuudessa.

– Mielestäni olisi epäsopivaa, jos me julkisena yhtiönä julkaisisimme kannanottoja sopimusta koskevista taloudellisista tekijöistä. Sen voin sanoa, että keskustelemme 147 patentin lisensseistä. Sopimus on kohtuullinen eikä se syrji ketään osapuolta.

Hänestä Nokia ei ole toiminut johdonmukaisesti patenttikiistassa.

– Kun Nokia vuonna 2001 uusi sopimuksensa meidän kanssamme, he erityisesti pyysivät mahdollisuutta jatkaa sitä päättymisajan, huhtikuun 2007 jälkeen. Silloin se oli heidän mielestään hyvä sopimus, jota he halusivat jatkaa.

Qualcomm väittää investoineensa peräti kymmenen miljardia dollaria seitsemän viime vuoden aikana tutkimus- ja tuotekehitykseen ja yritysostoihin.

Tämän takia yhtiön patentoimaa teknologiaa käyttävät matkapuhelin- ja verkkolaitevalmistajat saavat Gilbertin mielestä nykyisin selvästi enemmän vastinetta lisenssimaksuille.

– Olemme lisänneet paljon erilaisia innovaatioita patenttivalikoimaamme, mutta emme ole nostaneet patentoimastamme teknologiasta meille kuuluvia korvauksia. Patenttiemme arvo on noussut huomattavasti, mutta korvaukset ovat pysyneet ennallaan.

Gilbertin väitteen perusteella näyttää siis siltä, että Nokia on vain haluton enää maksamaan patenteista korvauksia. Hän kieltää jyrkästi, että Qualcomm olisi ahne rahastaja.

– Kännykkätelevisiossa käytettävän ofdm-teknologian olemme luovuttaneet ilmaiseksi kaikkien matkapuhelinvalmistajin käyttöön, kun sitä käytetään wcdma-teknologian kanssa.

– Me voisimme olla ahneita ja veloittaa patenteistamme enemmän, mutta me emme tee sitä, Gilbert sanoo.

Patentteja ei voi verrata kuin omenoita keskenään, varsinkin kun niitä on tietoliikenneteollisuudessa lisensoitu ristiin. Siksi yksittäisen patentin arvoa ja merkitystä on vaikea määritellä tarkasti.

Gilbertin mukaan Qualcomm pyrkii jatkuvasti kehittämään patentoimaansa teknologiaa tarjotakseen asiakkailleen parempia tuotteita. Sillä on myös oma ratkaisu kuumana käyvään keskusteluun kännykkätelevision tulevaisuudesta. Sen nimi on MediaFlo.

– USA:ssa teleoperaattorit Cingular ja Verizon tarjoavat pian MediaFlolle perustuvia tv-lähetyksiä.

Qualcommin kehittämän välitystekniikan etuna on Gilbertin mielestä käyttömukavuus. Nokian N77:ssä esimerkiksi kanavan vaihtamiseen kuluu useita sekunteja, kun taas MediaFlo-puhelimella kanava vaihtuu samassa ajassa kuin kirjan sivu kääntyy.

– MediaFlo tukee lisäksi kaksinkertaista määrää tv-kanavia. Sisältöä voi myös muokata paikallisesti. Dvb-h:hon verrattuna MediaFlo on paljon interaktiivisempi.

Tällä hetkellä MediaFlo-tekniikkaa tukevat eteläkorealaiset kännykkävalmistajat LG ja Samsung.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    5. 5

      Jokerit hävisi pudotuspeliavauksen – tunteet kuohuivat lopussa: joukkotappelu!

    6. 6

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    7. 7

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    5. 5

      Jokerit hävisi pudotuspeliavauksen – tunteet kuohuivat lopussa: joukkotappelu!

    6. Näytä lisää