Mobiili

Valikko

Nokian ja TTY:n tutkijat kohtaavat uudessa keskuksessa

Nokia ja Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) julkistivat tänään sopimuksen, joka luo uudenlaiset puitteet avoimelle yhteistyölle Nokian ja yliopiston välille. Osapuolilla on pitkät perinteet keskinäisestä yhteistyöstä, jolle uudenlainen yhteistyömalli on jatkoa.

Tampereella Hervannassa avautuu syyskuussa Nokia Innovation Center Tampere, jossa yhteistyö pohjautuu avoimeen innovaatioon eli molemminpuoliseen avoimeen tiedonvaihtoon. TTY:stä tulee keskuksen ensimmäinen ja keskeinen yhteistyökumppani.

Osapuolten mukaan tavoitteena on synnyttää tutkimustyölle ihanteellinen malli, joka poistaa yhteistyön rajoitteita ja jossa tietoa voidaan jakaa avoimesti. Käytäntö on osoittanut, että tätä voidaan toteutetaan esimerkiksi tiloilla, joissa molempien osapuolten tutkijat voivat toimia yhdessä. Keskeisenä tavoitteena on aito yhteistyö:

- Julkistamamme yhteistyön tarkoitus on saavuttaa korkeatasoisia tutkimustuloksia molemmin suuntaisen tiedonvaihdon kautta. Voimme tarkastella yhdessä jotain ongelmaa tai toiminnallista kokonaisuutta, johon ei suoraan liity liikesalaisuuksia. Sen parissa tutkijat molemmista taloista voivat samanlaisella innolla ja yhtenä ryhmänä tehdä töitä, kuvaa yhteistyötä hanketta valmistellut signaalinkäsittelyn professori Jaakko Astola TTY:ltä.

Ajatuksena on, että tutkijat työskentelisivät yhdessä esimerkiksi yhden päivän viikossa. Alkuvaiheessa yhteisiin tutkimusprojekteihin osallistuu yhteensä noin 70 tutkijaa. Molemmat osapuolet pitävät keskeisenä, että keskuksen työllä on vaikutusmahdollisuuksia ja se kehittää huippuosaamista sekä tuottaa korkeatasoisia julkaisuja.

Tutkimusprojekteja rahoitetaan osittain Tekesiltä saatavilla varoilla. Tulevaisuudessa keskukseen liittyy mahdollisesti muitakin Tampereen alueella toimivia tutkimusyksiköitä ja yrityksiä.

Tulevaisuuden viestintä mietintään

Nokialla on ennestään yhteistyöhankkeita muun muassa Stanfordin yliopiston ja MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) kanssa USA:ssa, Cambridgen yliopiston kanssa Englannissa sekä tuoreimpana Teknillisen korkeakoulun kanssa Otaniemessä. Suomessa yritysten ja yliopistojen välinen yhteistyö tarvitsee kummankin osapuolen mukaan tehostamista.

- Nokia on sitoutunut edistämään teknologiatutkimusta Suomessa. TTY:n kanssa tehtävä yhteistyö on jo toinen lyhyen ajan kuluessa julkistamamme hanke, jossa teemme avointa yhteistyötä suomalaisen yliopiston kanssa. NRC kokoaa näin yhteen alan parhaita tutkijoita keskittymään yhdessä haastaviin hankkeisiin. Yhteistyötä arvostavasta ilmapiiristä ja mallista hyötyvät sekä oma tutkimuksemme että yliopisto, toteaa hanketta Nokian puolelta vetävä Jukka P. Saarinen.

Ensimmäisessä vaiheessa Nokia Innovation Center Tampere keskittyy tutkimusalueisiin, joihin kuuluvat muun muassa:

- sisältö- ja mediaekosysteemit (tulevaisuuden digitaalinen viestintä; eri laitteissa olevien henkilökohtaisten sisältöjen luonti, ylläpito ja jakaminen)
- älykkäät käyttöliittymät (kehittyneet kuvanparannustekniikat; uuden ajan elämysten visuaaliset käyttöliittymät)
- painettava elektroniikka (elektroniikan pakkaus ja integroitu elektroniikka)
- moduuleista koostuvat tietokonejärjestelmät (kehittyneet tietokonearkkitehtuurit ja -laitteet).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    7. 7

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    8. 8

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    9. 9

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. Näytä lisää