Mobiili

Valikko

Pohjois-Amerikan kännykkätiheys ylitti 80%:a

Pohjois-Amerikan kännykkätiheys yritti tammi-maaliskuussa ensimmäisen kerran 80 prosenttia. Lukua vetää alas Kanadan yllättävän matala 60,5 prosentin matkapuhelinpenetraatio.
Pohjois-Amerikan matkapuhelintiheys kasvoi vuoden alkuneljänneksellä 5,3 prosenttiyksikköä 278 miljoonaan. Yhdysvalloissa tiheys on 84,9 prosenttia. Maan osuus koko alueenmarkkinoista on 92,7 prosenttia.

Wcdma-3G –verkkoja käyttävien matkapuhelin liittymien lukumäärä on nopeassa kasvussa.  Maaliskuusta maaliskuuhun wcdma-liittymien määrä kasvoi 337 prosenttia 11 miljoonaan. Se ei ole kuitenkaan saavuttanut vielä iden-verkkojen 17 miljoonan käyttäjämäärää, vaikka niistä katosikin viisi miljoonaa asiakasta.

Pohjois-Amerikan markkinoilla hallitseva asema on edelleen cdma-verkoilla. Niillä on  146  miljoonaa asiakasta eli 52,7 prosenttia käyttäjistä. Gsm-liittymien lukumäärä ylitti ensimmäisen kerran sadan miljoonan rajapyykin. Tosin 15 prosentin vuosikasvu kutistui alkuvuonna seitsemään prosenttiin.  Kasvun hidastuminen johtui käyttäjien siirtymisestä wcdma-verkkoihin. Maaliskuun lopussa gsm-käyttäjiä oli 104 miljoonaa.

Vuositasolla kännykkäliittymien määrä kasvoi 11,6 prosenttia, vaikka tammi-maaliskuussa sen laski 7,9 prosenttiin. Kasvuluvuista kertonut The Mobile World Briefing uskoo, että Pohjois-Amerikan mobiilikasvu tällä jaksolla on hitainta maailmassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    2. 2

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

    6. 6

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    7. 7

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    8. 8

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    9. 9

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    10. 10

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    2. 2

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

    6. Näytä lisää